Michael Taylorin riivaus

Englannissa vuosi 1974 oli hyvin epävakaata aikaa yhteiskunnallisesti: hallitus oli vuosikymmenen aikana voimakkaasti jakaantunut vasemmalta oikealle. Koko kansakunta huomasi kamppailevansa teollisuuden aikakauden perään syntyneen laman keskellä.

Valtaapitävät saivat päänsärkyä ja haastetta, kun kansakunnan yhteiskuntaluokkaerot kasvoivat aiempaa etäämmiksi toisistaan.

Läntisessä Yorkshiressa sijaitsevan Ossettin-kaupunki oli ollut suuressa muutoksessa jo jonkin aikaa. Ossett sijaitsi kreivikunnan rajan tuntumasssa. Tuo alue oli joskus ollut vain muutama vuosi aiemmin mitä loisteliainta teknologian tulevaisuutta edustavaa ja taloudellisesti menestyvää seutua. Mutta, kuten monen muunkin Pohjois-Englannin kaupungin, senkin tulevaisuus näytti 1970-luvun alussa koko ajan epävarmemmalta.

Eräs täysin tavallinen työläisperhe, Taylorien perhe, johon kuuluivat 31-vuotias isä Michael ja 29-vuotias äiti Christine, sekä heidän viisi poikaansa ja perheen lemmikki Jack Russell-koira, tunsivat samat haasteet, kuin niin moni muukin perhe tuohon aikaan. Taylorien perheen tulevaisuus näytti täydellisen epätoivoiselta, vaikka Taylorien perhe-elämä tuntui olevan näennäisesti tasapainoisen ja onnellisen oloista.

Isä Michael Taylor oli toiminut teurastajan virassa, kunnes oli jäännyt jonkin aikaa sitten työttömäksi selkäkipujensa takia. Vaikka hänen työkuntonsa olikin myöhemmin kohentunut, oli töitä vaikea saada lama-ajan Englannissa. Michael oli alunperin ollut pojistaan ja vaimostaan ylpeyttä tunteva isä, sekä aviomies. Hänen itsetuntoaan oli sittemmin laskenut huono taloudellinen tila ja epävarmuus siitä, voisiko hän elättää perhettään, sekä sitä seurannut itsensä vähättely ja alhainen omanarvontunto.

Nämä tekijät olivat määritteleviä tekijöitä hänen muuttuneelle identiteetilleen. Kaikesta tuosta johtuen Michael alkoi vaipua yhä syvemmälle masennukseen.

Michael ja Christine Taylor

Perheen tilanteen huonontuessa eräs Taylorien lähimmistä ystävistä nimeltään Barbara Wardmen kävi Tayloreilla eräänä arki-iltana iltateellä keskustelemassa heidän voinnistaan. Barbara pani merkille, että Taylorien perhettä vaivaava apatia ja arkiset haasteet olivat eristäneet Taylorit omiin oloihinsa. Barbara ehdotti tuolloin, että Michael ja Christine lähtisivät hänen seurassaan erääseen uskonnolliseen tilaisuuteen, jota Barbara oli itse järjestämässä. Jos vaikka Taylorit mahdollisesti sieltä saisivat jotain uutta toivoa elämäänsä.

Barbara kertoi Michaelille ja Christinelle, että vain joitakin viikkoja aikaisemmin hän oli itse liittynyt paikalliseen Uuskristilliseen karismaattiseen lahkoon nimeltä Christian Fellowship of Ossett.

Michael ja Christine eivät olleet koskaan näyttäneet erityisesti mielenkiintoa oikeastaan mitään uskonnollista toimintaa kohtaan. Niinpä Barbaran kehotus heille käydä tutustumassa tähän uuteen vaihtoehtoiseen seurakuntaan ei tuntunut erityisen houkuttelevalta.

Kaikesta huolimatta loppujen lopuksi tuolla samalla viikolla, kun Barbara heille ensimmäistä kertaa kirkostaan mainitsi Taylorit päätyivät kyseisen seurakunnan jumalanpalvelukseen ja yllättyivät siitä, miten he tuon seremonian kokivat. Sen sijaan, että seurakunnan jäsenet olisivat olleet haudanvakavia tikku takapuolessa olevia uskonnollisia eksentrikkoja, kuten Taylorit olivat luulleet, siellä olikin miellyttäviä ja elämäniloisia ihmisiä. Juuri sellaisia, ihmisiä joita Taylorit tunsivat kaipaavansakin.

Jumalanpalveluksen keulakuvana loisti 28- vuotias Marie Robinson. Tämä nuori ja karismaattinen saarnaaja, joka oli valovoimainen ja yleisöään energisoiva, muodosti Tayloreihin tuossa tilaisuudessa syvän vaikutuksen. Tuona iltana Marie Robinsonin hypnoottisen olemuksen, käyttäytymisen ja yhdessä seurakuntalaisista nousevan voimaannuttavan vaikutuksen innoittamana Taylorit liittyivät kyseisen uskonlahkon jäseniksi.

Tuon jälkeen, ehkä hieman yllättäen, seuraavina viikkoina Michael Taylor ja Marie Robinson kävivät usein yöaikaan rukoilemassa yhdessä. Noissa rukoushetkissä oli jotain täysin omalaatuista ja erikoista. Michael ja Marie pysyivät molemmat nuo kaikki kyseiset yöt hereillä nukkumatta silmäystäkään. He myös tekivät ristinmerkkejä toisilleen: tuolla toimella he sanoivat karkoittavansa pahoja henkiä. Michael Taylor ei aluksi puhunut näistä kohtaamisista vaimolleen ja kun hän tälle kertoi, Christine Tayloria alkoi mustasukkaisuudessaan ilmiselvästi ärsyttämään nuo kaksikon tekeleet.

Halukkaina ymmärtämään, mitä miehensä ja Marie Robinsonin välillä tapahtui, Christine vaati, että Taylorit menisivät yhdessä seuraavaan seurakunnan tilaisuuteen, jonka Marie Robinson jälleen luotsasi. Tällä kertaa tuo saarnatilaisuus tapahtui Horburyn kaupungissa.

Kyseisen tilaisuuden aikana, noin puolessa välissä iltaa Marie Robinson alkoi  saarnansa keskellä vaikuttamaan jostain syystä hyvin stressaantuneelta. Hän tärisi voimakkaasti ja alkoi puhua oudolla kielellä väittäen samalla vimmatusti, että pyhä Henki olisi ottanut hänen kehonsa valtaansa. Vastaava toiminta tunnetaan laajemmin nimikkeellä kielillä puhuminen ja sitä usein esiintyy karismaattisten seurakuntien kokoontumisissa. Tayloreille tämä oli täysin uusi kokemus ja siitä syystä he olivat hyvin hämmentyneitä kokemastaan.

Jossain vaiheessa tämän kertaista seremoniaa useat tilaisuuteen osallistuneet huomasivat Michaelin alkaen liikkua silmin nähden oudosti. Näytti siltä kuin jokin hänen kehonsa ulkopuolinen taho olisi alkanut ohjailemaan hänen kehoaan. Michaelin keho alkoi tärisemään huolestuttavasti. Michael alkoi myös huutamaan hyvin erikoisia, raivokkaita sanoja ja mutisemaan käsittämättömällä tavalla. Yleensä vastaavaa, tai muuta erikoista toimintaa jopa saatettiin juhlistaa tuossa uskonnollisessa yhteisössä. Mutta tässä oli nyt jotain outoa ja erilaista. Muutkin seurakuntalaiset näyttivät alkavan käyttäytyä häiiriintyneesti.

Yksi seurakuntalaisista nimeltään Mavis Smith vaipui yhtäkkiseen shokin kaltaiseen tilaan ja alkoi hysteerisesti itkemään vailla mitään kontrollia omaan käyttäytymiseensä. Mavisen itkiessä Marie Robinson oli kuin salamannopeasti hänen äärellään ja laittoi kätensä tämän pään päälle, suorittaen samalla Maviesille eräänlaisen siunaamis-toimenpiteen.

Tämän siunaamisen aikana, silloin kun Marie korotti ääntään, Mavie alkoi vääntelehtimään maassa muuttaen asentoaan mitä oudommaksi ja lopulta hän alkoi suoltamaan suustaan kirosanoja Marielle, kertoen tälle vihaavansa häntä, ja että Marien tulisi poistua hänen luotaan ja jättää hänet täten rauhaan.

Kun kaikki tämä tilaisuuteen liittynyt kummallisuus oli ohi, hämmentyneen oloiset seurakuntalaiset alkoivat pikkuhiljaa poistua paikalta.

Ennen lähtöään tuosta tilaisuudesta osa seurakuntalaisista Marie Robinsonin johdolla sopivat, että heidän tulisi lähiaikoina tulla tapaamaan toisiaan pikimmiten ja jatkaa silloin kaikkea sitä, mikä nyt oli saanut alkunsa.

Seuraavan aamun valjetessa Marie Robinson tuli kyläilemään Taylorien kodissa selvittääkseen olivatko Taylorit aivan kunnossa edellisen illan jälkeen. Ilmapiiri tuossa kohtaa näiden kolmen välillä oli jollain lailla hieman jännittynyt ja Christine oli aistivinaan, että Michael olisi ollut jollain lailla hieman ihastunut Mariehen. Christine pyysi Marieta poistumaan tilasta, jotta Taylorit pystyisivät rauhassa selvittämään tunteensa.

Christine sanottuaan tuon, hän poistui itse pikaisesti huoneesta. Tuolloin Michael suuteli Marieta joka, työnsi tuona hetkenä miehen samantien itsestään etäämmälle. Marie pyysi Michaelia ajattelemaan vaimoaan ja rakkauttaan tätä kohtaan. Kun Christine astui takaisin huoneeseen. Michael ilmoitti kovaan ääneen seuraavilla sanoilla heidän saavan ylleen Jumalan siunauksen:

“Ihme on tapahtunut. Minä ja Marie olemme molemmat hyväksyneet jumalaisen intohimomme!”

Tuon jälkeen tapahtui jotain viellä oudompaa…

Michael avasi silmänsä ja hän oli kuin toisessa ulottuvuudessa. Tuossa ulottuvuudessa hän oli alasti ja jossain oudossa paikassa, joka ei ole meidän normaalista maailmastamme. Hänen edessään, mutta kasvot kääntyneenä poispäin Michaelista, seisoi Marie, joka oli myös alasti. Kun Marie käänsi hitaasti päätään katsomaan Michaelia suoraan silmiin, Michael järkyttyi, sillä Marien silmien tilalla oli käärmeen silmät. Tuolla samaisella hetkellä Michael tunsi suunnattoman pahuuden heräävän sisällään.

Marien muistikuvan mukaan Michael oli tuon kokemuksensa aikana katsonut häntä jotenkin oudosti. Katseella, jota Marie kuvasi myöhemmin,paholaisen katseeksi. Michael yhtäkkiä alkoi huudella oudoilla kielillä ja hakata Marien päätä lattiaan. Christine yritti puuttua tilanteeseen ja pysäyttää Michaelin hyökkäyksen Marieta kohtaan, mutta Michael työnsi hänet väkivalloin pois läheltään. Sitten Michael tarttui Marieta hiuksista ja heitti tämän huoneen toiselle puolen, jolloin maahan osuessaan Marie menetti tajuntansa. Kun Marie tuli takaisin tajuihinsa joitakin minuutteja myöhemmin Michael vilkaisi Marieta vielä kerran murhanhimoisesti. Sitten kuin sormia napsauttamalla hän  oli palautunut takaisin omaan, hyväsydämiseen ja hellään persoonaansa.

Nyt täysin palauduttuaan omaksi itsekseen Michael kaatui täysin uupuneena maahan.

Christinen epäillessä, että jokin Mariessa oli laukaissut Michaelin käytöksen hän komensi Marieta häipymään ja pysymään poissa heidän kodistaan. 

Saarnaaja Marie Robinson

Tuon tapahtuman jälkeisinä päivinä Christine huomasi Michaelin käyttäytyvän erikoisen arvaamattomasti. Hän mumisi itsekseen asioita, joissa ei ollut mitään järkeä ja raivoistui aina kun näki tai kuuli mitään kristillisyyteen viittaavaa symboliikkaa.

Eräänä päivänä Taylorien naapuri kohtasi Michaelin vaeltamassa ympäri heidän naapuristoaan, oudolta vaikuttavassa mielentilassa. Nähdessään naapurin Michael  sylkäisi katuun ja sanoi naapurille, että tämä katsoisi sylkijälkeä lähempää koska se oli maitoa. Sitten Michael komensi naista juomaan syljen, sanoen:

“Tuo maito on peräisin ihmisen hyvyydestä.”

Kun Christine alkoi huolestumaan miehensä käyttäytymisestä, Taylorit päättivät ottaa yhteyttä Christian Fellowship of Ossett-lahkoon pyytääkseen ja saadakseen sieltä opastusta ja apua hädässään Michaelin tilaan.

Seuraavassa Christian Fellowship of Ossettin tapaamisessa Christine Taylor nosti esille ongelmansa miehensä ja Marie Robinsonin mahdollisesta suhteesta. Tästä johtuen seurakunta pyysi tuona iltana Michaelia ja Marieta selkeästi tuomaan esille, pitikö tämä epäily paikkaansa vai ei. Tuolloin Michael ja Marie yhteen ääneen sanoivat, että vaikka heidän välillään olisikin ollut jotain tunteita, niitä ei olisi enää eivätkä ne ainakaan mitenkään vaikuttaisi Taylorien avioliittoon.

Noiden sanojen jälkeen, kuin jonkin riivaamana Michael Taylor alkoi huutaa ja haukkua vimmatusti Marieta. Kun Marie alkoi Michaelin raivoamisesta itkemään se laukaisi Christie Taylorissakin jonkin efektin.

Noita tapahtumia Marie Robinson on kuvaillut seuraavalla lailla:

“Nopeasti vilkaistessani Michaelia hänen kaikki tunnistettavat piirteensä olivat ikäänkuin muuttuneet. Hän näytti lähes pedolta. Hän katsoi minua ja hänen silmänsä olivat kuin jonkunlaisen villi-ihmisen katse. Aloin pelostani johtuen huutamaan häntä kohden. Michael huusi minulle takaisin kielillä jotka eivät olleet hänen omiaan. Tunsin tuona hetkenä olleeni lähellä kuolemaa ja huomasin joidenkin erikoisten aistien heräävän. Tiesin tuolloin että vain , Jeesuksen nimi voisi minut pelastaa ja siksi aloin sitä ääneen hurskaudella toistelemaan. Kun Christine kuuli minun kutsuvan Jeesusta, hän alkoi myös toistamaan Jeesuksen nimeä. Nyt voin myöntää uskoneeni, että vain tuo toimintani esti Michaelia tappamasta minua.”

Michael ei muistanut seuraavana päivänä tuota tapahtunutta.

Seuraavina viikkoina Michael puhui erikoisen rumasti perheestään ja perheelleen, jota hän ei koskaan normaalisti tehnyt, sekä alkoi tuhota kotonaan kaikkia uskonnollista esineitä joita vain sai käsiinsä. Hän usein kuin maanisesti toisti, että Marie Robinson oli saatanan palvoja, joka yritti vietellä hänet.

3. lokakuuta 1974.

Taylorit osallistuivat seremoniaan jota veti eräs pastori nimeltään Peter Vincent, Pyhän Thomasin kirkosta, Gawberin kaupunginosasta, Barnsleyn kaupungista. Pastori Vincent oli lahkon sisällä hyvin arvostettu ja tunnettu mies, sekä oli perustanut sen sisällä toimivan oman pienemmän seurakuntansa joitakin kuukausia aiemmin. Heti Michaelin kohdatessaan pastori Vincent huomasi Michaelissa olleen jotain erityistä vialla. Pyytäessään Michaelia ripittäytymään kanssaan, pastori suoritti samalla kevyesti eräänlaisen manauksen, katsoakseen miten Michael siihen reagoisi. Manauksella ei ollut Michaeliin näkyvää reaktiota. Taylorit vain palasivat hieman normaalia uupuneempana kotiinsa.

Kotiin palattuaan Michael ymmärsi, ettei kaikki hänen mielenterveytensä suhteen ollut nyt aivan niinkuin pitäisi, hän pelkäsi omansa, sekä perheensä turvallisuuden puolesta. Michael ei saanut koko seuraavana yönä unta, vaan rukoili vaimonsa rinnalla Jumalaa auttamaan. Tuona yönä Michael ja Christine tekivät useita ristinmerkkejä, sekä uskontunnustamisia ja lausuivat “Ave Mariaa” lukuisia kertoja siinä toivossa, että pahat henget noiden toimien takia poistuisivat paikalta.

Kaksi päivää myöhemmin Lokakuun 5. 1974, Taylorit saapuivat jälleen yhteen lahkon tapaamisista. Heti paikalle päästyään Michaelillle ehdotettiin muiden seurakunnan jäsenien toimesta, että Michael menisikin heti tapaamaan pastori Vincentiä Michaelin aiemmasta käyttäytymisestä johtuen. Saavuttuaan pastorin talolle pastori Vincentin vaimo Sally Vincent toivotti Taylorit tervetulleeksi ja pyysi heidät mukaansa keittiöön teelle.

Hetkeä myöhemmin paikallinen pastori Barnsleyn kaupungista, nimeltään Raymond Smith kutsuttiin paikalle antamaan Michaelin henkisestä tilasta mahdollinen toinenkin mielipide. Pian hän saapuikin Vincentin pappilaan vaimonsa Margaretin kanssa.

Kun Vincentit, Taylorit ja Smithit istuivat ruokapöydän ääreen syödäkseen illallista, Michael paiskasi lautasensa välittömästi lattiaan, niin että se särkyi täysin pirstaleiksi. Kun Vincentien kissa tuli huoneeseen Michael sekosi täysin. Hän huusi kissalle, otti sitä niskasta kiinni ja heitti sen talosta pihalle, ennenkuin kukaan ehti hänen toimintaansa millään lailla puuttumaan.

Vincentit olivat täysin kauhuissaan Michael Taylorin käyttäytymisestä. Tuo käyttäytyminen oli pastori Vincentille selvä merkki siitä, että Michael Taylorin sisällä riivasi jokin suurenmoisen pahuuden henki. Pastoreilla ei ollut edessään mitään muuta vaihtoehtoa, kuin suorittaa täysimittainen manaus.

Muiden ollessa vielä shokissa Michaelin käyttäytymisen tiimoilta. Pastori Smith ehdotti, että ensin kuitenkin otettaisiin yhteyttä paikalliseen lääkäriin, joka kertoisi heille Michael Taylorin tilasta oman mielipiteensä. Christine Taylor alkoi huolestumaan kuitenkin tuosta ajatuksesta, koska hän uskoi, että lääkärin läsnäolo saattaisi ajaa hänen miehensä mielialan yhä syvempään stressiin ja epätasapainoon. Sally Vincent oli Christinen kanssa samaa mieltä. Naiset yksintuumin olivat sitä mieltä, että Michael ei ainoastaan ollut riivauksen uhri, mutta myös he näkivät asian niin, että Marie Robinson oli syypää tähän Michael Taylorin tilaan. Naiset uskoivat, että Marie Robinsonin voimat joilla hän “paransi” ihmisiä, eivät olleetkaan Jumalasta, vaan itsestään Saatanasta.

Nuo puheet saivat pastorit toimimaan nopeasti. He soittivat hädässään metodistipappi Donald Jamesille pyytääkseen tältä apua ja auttamaan heitä edessä olevassa manauksessa. Pappi Donald Smithin saavuttua Michael vietiin Pyhän Thomasin kirkkoon ja hänet komennettiin makaamaan kirkon sakastissa olleelle pehmustetulle penkille.

Kynttilöitä sytytettiin ympäri huonetta ja nyt kolme uskonveljeä kokoontuivat uhkaavasti Michael Taylorin ympärille. Heidän vaimonsa katselivat ympäriltä kolkkoa seremoniaa. Kuun valossa, kun yön viileys alkoi laskeutua, pastorit alkoivat manaamaan demoneja ulos Michael Taylorin sielusta.

Yli kuuden tunnin ajan pastorit tekivät työtään, manaten demonin toisensa perään Michaelin haavoittuneesta sielusta. Samalla tämä vääntelehti ahdistavasti ensin penkillä ja lopulta sakastin lattialla. Hän huusi jostain syvältä kumpuavasta kovasta kivusta, välillä jopa huutaen ihmeellisellä kurkkuäänellä demonien taistellessa pappeja vastaan. Manauksen aikana Michael alkoi myös riehua ja sätkiä maassa niin kovasti, että hänet oli pitänyt sitoa lattialle. Manauksen aikana papit yrittivät “pelastaa” Michaelia mm. työntämällä hänen suuhunsa krusifiksejä. Muutama tukki hänen suunsa, osan hän puri poikki.

Jossain vaiheessa Michaelille arvokas ristikoru syttyi kuin itsestään palamaan ja sitä myöten energiat seremoniatilassa alkoivat asettautumaan rauhallisempaan tasapainoon.  Auringon noustessa, kun ensimmäiset sarastuksen säteet heijastuivat kirkon ikkunoiden läpi sisälle herran huoneeseen, papit uupuneina heittäytyivät maahan.

Pastori Vincentin mukaan ei kuitenkaan voitu olla varma manauksen onnistumisesta, vaikkakin Michaelin sielusta oltiin saatu manattua ulos jopa 50 demonia. Pastori Vincent uskoi, että Michaelin sieluun oli jäänyt vielä muutama riivaaja, joista pahimmasta päästä oli: “Ose” hulluuden demoni, “Aeshma”väkivallan demoni ja “Iammax”murhan demoni. Mutta koska kaikki olivat turhan uupuneita enää jatkaakseen manaamista, papit päättivät antaa asian olla.

Pastori Donald Smithin vaimo Margaret Smith yritti vielä vakuutella pappeja saattamaan rituaalinsa loppuun. Syyksi tälle pyynnölle hän kertoi kuullensa päänsä sisällä profetaallisen äänen, joka oli kertonut hänelle, että tuo murhan demoni “Iammax” tekisi jotakin Christine Taylorille vielä tulevan vuorokauden aikana. Papit olivat kuitenkin sokeita tuolle varoitukselle, eivätkä siitä hölmöydessään sen enempää piitanneet.

Niinpä kaikki lähtivät tuon manauksen jälkeen koteihinsa.

Manausta johtanut pastori Peter Vincent

Taylorien talo oli tyhjänä, kun Christine ja Michael palasivat kotiin sunnuntaiaamuna 6.lokakuuta vuonna 1974, klo. 09.00. He olivat lähettäneet lapsensa yökylään isovanhemmilleen edellisenä iltana.

Christine Taylor oli kotiin tultuaan ja hänen kohdatessaan naapurinsa kertonut tälle olevan huolissaan, että manauksen aikana ehkä häneen itseensä oli sisälle asettautunut jokin. Christine ajatteli levätä hetken rasittuneena edellisestä yöstä ja sitten soittaa lääkärille kysyäkseen, voisiko tämä kenties kertoa mistä hänen heikko olonsa johtui…

Vain tuntia myöhemmin noin klo. 10.00 Ossettin poliisiasemalla otettiin vastaan erikoinen puhelu. Konstaapeli Ian Walker joka juuri oli aloittanut työpäivänsä vastasi siihen ja oletti aluksi puhelun olevan jonkun näköistä pilaa.

Soittaja nimittäin kertoi nähneensä:

“Alastoman miehen kävelevän ympäri kaupunkia, koko keho maalattuna punaiseksi päästä varpaisiin.”

Walker ja hänen kollegansa hyppäsivät ripeästi virka-autoonsa ja lähtivät katsomaan, josko löytäisivät jostain tuon erikoisen maalatun miehen. Päivän ollessa rauhallinen sunnuntai, eipä siinä kauaa mennyt, kun he tämän miehen havaitsivat.

Poliisit parkkeerasivat auton tien reunaan ja alkoivat varovasti lähestyä miestä. Mitä lähemmäs he tulivat häntä, sitä järkyttyneemmäksi heidän reaktionsa kasvoi. Ei mies ollut peittänytkään itseään maalilla, vaan verellä!

Konstaapeli Walker otti radiolla yhteyttä asemalle ja ilmoitti, että heidän edessään oleva mies oli sanonut nimekseen Michael Taylor.

Kun konstaapeli Walker oli kartoittanut Michael Taylorin ruumiin, hän totesi ettei tässä ollut ainuttakaan haavaa. Eli veri ei ollut miehen omaa.

Michaelin silmät katsoivat jonnekkin kaukaisuuteen ja hän puhui kuin ääni tulisi jostain hänen oman kehonsa ulkopuolelta:

“Tämän on paholaisen verta. Jokin on surmannut minun kautta vaimoni, tiedän sen.”

Kun konstaapeli Walker oli saanut toimitettua Michael Taylorin sairaalaan. Hän meni katsomaan Taylorien talolta, josko hänelle sitten selviäisi mitä oli tapahtunut. Pihaan ajaessaan eräs poliisi astui talosta kalpeana ulos, oksensi ja sanoi Walkerille, että rikospaikkatutkinta oli jo käynnissä ja ensimmäiset tulokset oltiin saatu. Tiedontuojan reaktiosta Walkerin olisi pitänyt jo ymmärtää mikä häntä odotti ennenkuin astui sisään taloon. Mutta uteliaisuus voitti ja taloon sisään meneminen maksoi Walkerille elinikäiset painajaiset.

Ovelta alkaen maassa menevä verijana johti aina olohuoneeseen asti. Oviaukosta Walker näki Christine Taylorin kuolleen ruumiin levittäytyneenä ja raadeltuna ympäri olohuoneen lattiaa. Joka puolelle huonetta oli roiskunut naisen verta. Se vaikutti peittävän jokaisen millin hänen kasvoistaan aivan kuin kasvot oltaisiin ikäänkuin voideltu tuolla verellä. Sitten Walkerin kauhu vielä nousi. Naisella ei ollutkaan enää laisinkaan kasvoja. Siinä kohtaa, missä olisi pitänyt olla silmät, olikin vain loppumattomat mustat aukot. Hänen silmänsä oltiin revitty irti ja heitelty ympäri huonetta. Näytti kuin iho oltaisiin raadeltu kallosta jonkin manian vallassa. Ja ehkä kaikkein oudointa, hänen kielensä oltiin vedetty kokonaan suusta ulos.

Michael Taylor oli myös surmannut perheen lemmikkikoiran.

Kun poliisi yritti turhaan epätoivoissaan etsiä murha-asetta huoneesta, he ymmärsivät seikan joka lisäsi shokkitilaa entisestään. Asetta ei ollut.

Michael Taylor oli suorittanut veriteot käyttäen ainoastaan käsiään.

Michael Taylor

Maaliskuun 25. 1975, Leedsin kuninkaallisessa oikeudessa, Michael Taylor todettiin syyntakeettomaksi vaimonsa murhaan, koska hänen uskottiin toteuttaneen sen jossakin mielenterveydellisessä vääristyneessä tilassa.

Oikeudessa ja mielenterveydentilan tutkimuksissa Michael Taylor kertoi vaimonsa surmatessaan olleensa psyykkisesti jonkun demonin, tai joidenkin demonien hallitsema.

Kuolemansyyntutkija Phillip Gill uskoi, että Michaelilla ei ollut rikollisia tai pahoja aikomuksia, ja että tämä oli yrittänyt vain vapauttaa vaimonsa siitä pahasta jonka hän näki tämän sisällä.

Tuomion annettuaan, tohtori Hugo Milne, Bradfordin sairaaloita konsultoiva psykiatri, meni vierailemaan Michael Taylorin sellissä tämän ollessa Leedsin  vankilassa. Hän huomioi syytetyn olleen järjellisesti täysin irrallaan todellisuudesta. Tietämätön ympäristöstään ja tämä ei ollut myöskään siinä tilassa, että hänet oltaisiin voitu lähettää tavanomaiseen vankilaan.

Tästä syystä hänet lähetettiin samantien Broadmoorin psykiatriseen sairaalaan, jossa tohtori Milne teki alustavan diagnoosin akuutista skitsofreenisesta hyökkäystilasta, jonka hän itse jälkeenpäin sitten kuitenkin perui. Tohtori Milne ja Michael Taylorin asianajaja Harry Ognall olivat loppujen lopuksi sitä mieltä, että jollain tavalla Christian Fellowship of Ossett oli Michaelin hulluuteen syypää ja Michaelin pakkomielle Marie Robinsoniin oli ollut jollain tapaa laukaiseva tekijä hänen verityölleen.

Pastori Peter Vincent ei tuntenut toimistaan minkäännäköistä katumusta, koska hän uskoi yksiselitteisesti, että Michael Tayloria oli riivannut jokin paha henki ja pastori Vincent oli omien sanojensa mukaan yrittänyt vain auttaa.

Donald Coogan, joka tuolloin toimi Canteburyn arkkipiispana, suhtautui kriittisesti pastorien suorittamaan manaamiseen ja piti kyseistä kulttia Michael Taylorin mielenterveyttä vahingoittavana tekijänä.

Michael Taylor on yhä tänä päivänä hengissä hän on 79- vuotias.