Salamamies

Walter Summerford niminen sotamies matkusti vuonna 1914 Atlantin valtameren yli Kanadasta Eurooppaan liittyäkseen tuhansien muiden maanmiestensä kaltaisesti juuri alkaneeseen Ensimmäiseen maailmansotaan. Useille tuonne sotaan lähteneille heidän matkansa oli yksisuuntainen reissu. Mutta Walter onnistui selviämään sodassa neljä kokonaista vuotta kuolematta ja haavoittumatta niin, ettei yksikään luoti tai miina lähettänyt häntä ruumisarkussa kotiin.

Vuonna 1918 sodan päätyttyä hän oli täysissä ruumiin ja hengen voimissa. Mutta sitten alkoikin Walterin elämässä tapahtua. Eräänä päivänä Walterin ollessa Belgiassa joukkojensa kanssa paikassa nimeltä Flandersin kentät, salama keskeltä taivasta iski hänet alas hevosensa selästä. Kun Walterin aseveljet löysivät hänet makaamassa kuolleen hevosensa rinnalla puoliksi halvaantuneena, hänet lähetettiin seuraavalla laivalla Kanadaan, missä hän voisi aloittaa kuntoutusprosessinsa. Vei vuosia, että hän alkoi taas liikkua ja elää omin voimin. Walter sai kävelykykynsäkin takaisin, hän tosin joutui käyttämään keppiä liikkuessaan.

Toivuttuaan Walter Summerford oli kuitenkin yhä nuori, yhä toiveikas suurista seikkailuista ja yhä täynnä sykkivää elämän voimaa.

Vuonna 1924 ystäväporukka, johon Walter kuului, päätti lähteä patikoiden kalastamaan eräälle vuoristojärvelle. Walter ilolla ja seikkailumielellä liittyi ystäviensä ryhmään. Reissu vuorelle oli kuitenkin Walterille tämän vammasta johtuen varmasti erityisen rankka, mutta kyllä hän jotenkuten pysyi ystäviensä tahdissa mukana. Olihan hän nyt kuitenkin sotilas, ja selviäminen oli hänelle kunniakysymys.

Kun miehet saapuivat järvelle, Walter ajatteli levähtää muutamaksi hetkeksi samalla, kun ryhmän muut jäsenet purkivat leiriytymistavarat ja pystyttivät leirin.

Aivan rannan tuntumassa oli korkea tammi. Walter istui maahan nojaamaan puuta vasten nauttimaan sen oksien tarjoamasta varjosta. Puuhun nojatessaan hän alkoi huomata kuinka aurinko meni pilveen ja yhtäkkiä alkoi myrsky nousemaan. Tuo säänmuutos olisi Walterille jälleen kohtalokas.

Myrskyn laantuessa Walterin ystävät tulivat etsimään häntä, eikä heidän tarvinnut kauaa etsiä, kun he kuulivat Walterin huutavan kivuissaan. Walter makasi tuon saman puun juurella, missä oli lepäillyt, mutta nyt täysin tuskissaan. Tammesta saatettiin nähdä mitä oli tapahtunut. Oli nähtävissä, että salama oli iskenyt puuhun suoraan, halkaissut sen keskeltä kahtia ylhäältä alas ja muuttanut sen täysin mustaksi. Eli Walter kaikista epätodennäköisyyksistä riippumatta oli kohdannut salamaniskun elämässään toista kertaa ja aivan niin kuin ensimmäisenkin kerran jälkeen, hän oli jälleen halvaantunut.

Walterilla kesti ensimmäistä kertaa pidempään palautua vammautumisestaan. Mutta kyllä hän tuostakin vielä tokeni. Periksi antaminen ei tällaiselle taistelijalle ollut optio.

Elämä jatkui…

Mutta eräänä päivänä Vancouverin kaupungissa olevassa puistossa, kuten arvata saattaa, kaikkien luonnonlakien ja odotuksien vastaisesti Walter Summerfordiin osui kolmannen kerran salama. Tämän kerrotaan ollen pahin, joten tässäkin pätee sanonta: “kolmas kerta toden sanoo.” Kolme salamaa osui yhteen mieheen 12 vuoden aikana. Tuon viimeisen iskun jälkeen Walter ei enää koskaan pystynyt kävelemään ja vietti elämästään kaksi viimeistä vuotta pyörätuolissa. Walter kuoli vuonna 1932. Yhä suhteellisen nuorena, vain 50-vuoden ikäisenä häntä muistettiin hautajaisissaan hyvin harvinaisena miehenä, miehenä johon salama oli iskenyt elämänsä aikana kolmesti.

Ja vaikka voitaisiin ajatella että eihän keneenkään voi salama neljättä kertaa osua. Ei ainakaan sen jälkeen kun hän on jo kuollutkin, niin siinä kyllä erehdytte. Kyllä voi, vuonna 1934 vain kaksi vuotta Walterin kuoleman jälkeen, salama iski Walterin kotikaupunkiin ja osui… Mihinkäs muuhun kuin suoraan Walterin hautakiveen.

Walter Summerford