Émile Fradin ja muinaiset aarteet.

Oli lauantai 1. maaliskuuta vuonna 1924, kun 17-vuotias Émile Fradin seisoi isoisänsä Claude Fradinin kanssa peltonsa reunassa Glozelin pienessä kylässä Keski-Ranskassa. 

Onneksi hän sattui katsomaan lehmiään kohden juuri oikeaan aikaan. Ensin yksi lehmistä oli seissyt aivan paikallaan, mutta sitten yhtäkkiä, kuin sekunneissa, sen jalka oli mennyt jostain läpi ja uponnut syvälle maahan.

Kun Émile juoksi katsomaan kohtaa, jossa lehmä oli seissyt, hän huomasi, mitä hänen lehmälleen oli tapahtunut. Maassa siinä kohtaa, mihin lehmä oli vajonnut, oli suuri kuoppa. Kuoppa näytti siltä kuin se olisi ilmestynyt tyhjästä lehmän alle ja avautunut kuin ansaluukku. Tottakai tuossa tilanteessa Émilen ensimmäinen prioriteetti oli saada lehmänsä ylös oudosta kuopasta. Se vei aikaa, sillä lehmän liikuttaminen syvästä kuopasta ei ole aivan helppo tehtävä — varsinkaan kun ne tapaavat potkia ja riehua. Lopulta isoisä ja poika kuitenkin onnistuivat vapauttamaan eläimensä satimesta, jonka jälkeen he pystyivät tarkastelemaan kuoppaa paremmin.

Kuopassa heidän kohtaamansa näky hämmensi heitä. Pian paljastui, että kuoppa olikin kokonainen luolasto, joka näytti olevan keltaisilla tiilillä vuorattu.

Enempää ajattelematta Émile tarttui lapioon ja alkoi kaivaa tiilien ympäriltä. Hetken kaivamisen jälkeen Émile ja hänen isoisänsä seisoivat esiin kaivetun tunneliverkoston keskellä. Noista tunneleista ja kammioista he löysivät monenlaista erikoista esineistöä.

Tieto heidän löydöksestään alkoi levitä laajalle alueelle sen jälkeen, kun kylän koulun opettaja Adrienne Picandet vieraili Émilen ja hänen isoisänsä tilalla ja päätti omin lupinensa ilmoittaa löydöstä viranomaisille. Seurauksena tämän tiedon leviämisestä, eräs toinen lähialueen opettaja, Benoît Clément, saapui paikalle ystävänsä herra Viplen kanssa katsomaan löytöä. He alkoivat saavuttuaan, omin päin kaivaa ja purkaa holvin seinää hakkuilla, taas ilman Émile Fradinin lupaa, toivoen löytävänsä lisää aarteita.

Sunnuntaina 26. huhtikuuta 1925 Bulletin de la Société d’Émulation du Bourbonnais -lehti teki jutun Fradinien löydöstä. Jutun luettuaan, Vichystä kotoisin oleva lääkäri ja amatööriarkeologi Antonin Morlet kävi tutustumassa Émilen tilaan ja tarjosi 200 frangia saadakseen jatkaa kaivauksia. Morlet sai luvan ja jatkoi kaivauksia 24. toukokuuta alkaen. Löydettyään lisää levyjä, patsaita ja luun kappaleita, Morlet päätteli, että esineistö oli peräisin neoliittiselta aikakaudelta, ja julkaisi tutkimusraporttinsa syyskuussa 1925. Hän lisäsi ystävällisesti Fradinin raportin yhteistekijäksi.

Ranskan arkeologinen akatemia suhtautui välinpitämättömästi Morletin raporttiin, osittain siksi, että se oli kirjoitettu yhdessä yksinkertaisen talonpojan, Fradinin, kanssa. Muun muassa Louvren kuraattori René Dussaud syytti Émileä valehtelijaksi. Todistaakseen löydön aitouden Morlet kutsui vuonna 1926 paikalle kansallismuseon kuraattorin Salomon Reinachin, joka käytti kolme päivää kaivausten tutkimiseen. Reinach totesi löydökset aidoiksi.

Lauantaina 5. marraskuuta 1927 alueella suoritettiin vielä yhdet, kolme päivää kestäneet kaivaukset, joiden aikana löytyi kaksi hautaa lisää.

Ranskan muinaishistorian yhdistyksen (French Prehistoric Society) presidentti Félix Regnault vieraili Glozelissa helmikuussa 1928 ja väitti Émile Fradinia huijariksi. Hän saapui poliisin kanssa, ja paikalla tapahtui tahallista ilkivaltaa: muun muassa lasivitriini, jossa Fradin säilytti esineitä, hajotettiin.

Vuoden 1941 lain määräyksellä holvi pysyi koskemattomana vuoteen 1983 asti, jolloin Ranskan kulttuuriministeriö määräsi kaivaukset jatkettaviksi. Vuonna 1974 akateemiset tutkijat vakuuttivat, ettei ruukkuja ollut valmistettu lähivuosisatoina. Morletin ja Fradinin raporttia ei ole koskaan julkaistu kokonaisuudessaan, mutta vuonna 1995 siitä julkaistiin 13-sivuinen tiivistelmä.

Seuraavien viiden vuoden aikana tunneliverkoston hahmottaminen tarkentui, ja havaittiin, että jokaisesta holvista löytyi hieman erilaista esineistöä.

Tässä kohtaa on syytä huomauttaa, että kukaan ei tiennyt tunneleiden ja kammioiden olemassaolosta ennen kuin aiemmin mainittu lehmä putosi yhden kammion katon läpi.

Kammioista löydetty esineistö oli jotain, mitä kukaan ei ollut aiemmin osannut kuvitella. Esineitä oli yli 3000 kappaletta. Osa viittasi siihen, että ne oli valmistettu jo 300 vuotta ennen ajanlaskun alkua, ja esineitä löytyi aina 1400-luvulle asti. Vuosien varrella esineiden aitoudesta on kiistelty paljon, ja useat tahot ovat väittäneet niitä väärennöksiksi. Jotkut arkeologit ovat jopa väittäneet, että Émile Fradin olisi itse rakentanut paikan ja vienyt esineet sinne. Hänet kuitenkin vapautettiin kaikista syytteistä vuonna 1931.

Myöhempinä vuosikymmeninä aina nykypäiviin asti suurin osa esineistöstä on onnistuttu todentamaan aidoksi. Osa ruukuista on todistettu jopa 2000 vuotta vanhoiksi. Holveista on löydetty luunpaloja 1200-luvulta, patsaita sekä keraamisia levyjä, joissa on foinikialaisia kirjaimia. Tunnelien ja kammioiden verkosto on kuin valtava arkeologinen arkisto, joka kattaa vuosituhansia.

Mutta miten? Miksi esineet oli haudattu keskelle peltoa, keskelle Ranskaa? Mikä tämän kaiken tarkoitus oli? Ja oliko niitä koskaan edes tarkoitettu löydettäviksi?

Itse uskon, että kuopan olisivat tehneet jonkinlaiset maahiset. Lähes jokaisen mytologian mukaan tällaiset olennot keräävät aarteita ja varjelevat niitä. Irlannissa niiden sanotaan kätkevän aarteensa sateenkaaren päähän. Ranskassa taas kivikasoja ja pieniä rakennelmia kutsutaan nimellä Pouquelée, joka voidaan liittää pieniin mytologisiin olentoihin. Oman ajatukseni mukaan juuri tällaiset olennot ovat kätkeneet aarteen tunneliinsa, jonka nuori Émile Fradin sattui löytämään lehmänsä välikohtauksen seurauksena. Tarinoiden mukaan maahiset ovat kaivaneet luoliaan jo kelttien ja druidien ajoista lähtien.