"Afterglow Vista" San Juan saaren muistot toisesta ajasta ja mystiikasta

San Juanin saaret ovat ryhmä pieniä hurmaavia vehreitä ja metsäisiä maaplänttejä Tyynellämerellä. Vaatimattoman purjehdusmatkan päässä Washingtonin osavaltion ulkopuolella. Noista pienistä, katsojaa kauneudellaan lumoavista luonnon saarista, kaikkein itäisin on itse San Juanin saari, tuo yksilö, joka on antanut uljaan nimensä koko ryhmittymälle. Tällä kyseisellä alueen pääsaarella asuu ja elää läpi vuoden joitakin tuhansia elämää rakastavia asukkaita. Saarella oleva tunnelma luo ihanan, pienen ja rauhallisen pikkukaupungin lämminhenkisen ilmapiirin. Siitä syntyvä lempeän levollinen rytmi on iso osa noiden onnekkaiden saariasukkaiden arkea. Tällaisessa kauneuden tyyssijassa todellakin aika pysähtyy ja meren aallot, linnunlaulu sekä korpimetsät luovat iättömyyden ja seesteisyyden elämänrytmin. Niin tavanomainen tuo tunnelma ja olo on saarella kuin vain olla ja voi missään ikinä olla.

Roce Harbor kaikessa kauneudessaan tänä päivänä.

Mutta San Juanin saaren pohjoinen kärki, vielä tänä päivänäkin, tarjoaa rohkeimmalle jotain aivan muuta. Vain lyhyen matkan päässä, saaren nykyään vilkkaasta lomailijasatamasta Roce Harborista ja tämän vieressä olevasta hotellista, lähtee kuin katseilta kätkettynä kapea mutkaisa, mutta kaunis metsäpolku. Polku johtaa suoraan metsän sydämeen, kumpuillen lehti- ja havupuisten aukioiden lomassa. Hetkittäin voimakkaat puiden juuret asettuvat kulkijan reitille, polun varteen, näyttäytyen kuin äitimaan vehreä metsittynyt suonisto. Se mikä lepää tuolla syvällä metsässä, turistien ja jopa useiden saaren vakioasukkaiden silmiltä. On jotain, joka pysäyttää aina sen nähdessään ja tulee niin tekemään meidän päiviemme loppuun asti. Se on jotain erikoista ja tavanomaisesta poikkeavaa. Sellaista, että sen havaitessaan ymmärtää sen kutsuvan kävijää pysähtymään löytämänsä ihmeellisen “pyhyyden” ääreen.

Näyttää aivan kuin joku olisi rakentanut sinne, antiikin temppelin tai muinaisten jumalien kohtaamispaikan. Siellä korvessa on teräksinen portti, josta aukeaa pylväskäytävä. Käytävää reunustavat valkoisena hohtaneet, mutta nyt jo aikaa sitten sammaloituneet, vaikkakin yhä ylväät kalkkikivipilarit.

Metalliseen porttiin käytävän ylle on kirjaimin nakuteltu erikoiset ja mystiset sanat. “Afterglow Vista”

Afterglow Vistan portti. Ja tunnelma minkä paikassa kokee, sinne saapuessa tai sieltä poistuttaessa.

Hetkien päästä on edessä näkyvissä kiviportaikkojen sarja jotka vievät kukkulalle jossa aukeaa näkymä, joka juhlavuudellaan viimeistään vangitsee jokaisen vierailijansa huomion.

Siellä on rakennelma, korkeiden kalkkikivipilareiden ympyröimä kehä. Ylhäällä pilareita yhdistää leveät kruunumaiset kaaret, mutta itse rakennelmassa ei ole kattoa. Linnuille ja sääolosuhteiden armottomuudelle mutta myös päivän valon kirkkauden syleilyyn altistettuna on tuo paikka, joka niin monet on jättänyt sanattomaksi ihmettelemään kauneuttaan.

Kehässä sisällä on kivinen vankkaa tekoa oleva pöytä, jota kuusi kivistä tuolia ympäröivät. Tämä kaikki voi tuntua hyvin merkilliseltä.

Kunnes kulkija sitten tajuaakin mikä tämä kokonaisuus ja monumentti on. No mutta, sehän on HAUTA. Näiden jokaisen “tuolin” sisällä on, kuuden krematoidun ihmisen, maalliset jäännökset. Se jos mikä, pysäyttää ajattelemaan.

Lähikuva Afterglow Vistan haudoista.

Siirtykäämme nyt ajassa taaksepäin.

Myöhäisellä 1800-luvulla San Juanin saari tuli tunnetuksi kalkkikivivarannoistaan, ja jo silloin siitä valmistettiin terästä, huonekaluja, sisustuselementtejä ja rakennusmateriaalia. Saaren kalkkikiviteollisuus myös mahdollisti yhteisöön paljon työpaikkoja ja tuloja. Se oli asukkaiden päätoimeentulonlähde ja saarella yhteisön eteenpäin vievä voima.

Herra John S. McMillin (s.1855-k.1936) oli poikkeuksellinen mies. Hän oli syntynyt 1855 ja oli suorittanut yliopisto-opintonsa Indianassa, Asbury Gollegessa. (Joka nykyään tunnetaan Depaw:n yliopistona.) Siellä opiskellessaan hän liittyi Delta Sigma Phi yliopistoveljeskuntaan ja rupesi osaltaan luotsaamaan tuota uutta nuorta järjestöä alueellaan. Hän oli osa järjestöä rakentavaa uudistavaa, vankkumatonta voimaa tehden siitä suuremman ja aina vain vaikutusvaltaisemman tahon aina kansallisessa mittakaavassa asti. McMillinin toimet auttoivat hänet nousemaan järjestössä nopeasti korkeimpaan asemaan asti. Hänet nimettiin lopulta Sigma Phin ensimmäiseksi kansalliseksi suurkansleriksi. Tämä mahdollisti hänet käyttämään asemassaan muun muassa laajoja veljeskuntayhteyksiään ja havitella vapaamuurariutta, jonka hän siten saavuttikin. Vapaamuurarina McMillin saavutti elämänsä aikana hyvinkin arvostetun 32 astetta muurareiden 33:sta

Vuonna 1882 John S. McMillin saapui rauhaisalle San Juanin saarelle ja osti ahneuksissaan sekä vallanhimossaan suurimman osan saaren kalkkikivivarastoista. Hän kehitti toiminnallaan Roce Harbor Lime & Cement Company:n, joka otti haltuun kalkkikiviteollisuuden monopolin, ollen kalkkikiven suurin tuottaja ja koko teollisuuden vahvin hallitsija Yhdysvaltain länsirannikolla.

Hän myös rakensi 20 huoneisen merenrantahotellin, Hotel De Haro:n Roce Harboriin ja alkoi kehittää kasvavaa teollisuuskaupunkia hotellin ympärille. Kalkkikivitehtaidensa lisäksi hän perusti myös tynnyritehtaan, jättimäisiä varastoja, sataman sekä telakan, jossa rakennutti laivoja.

McMillin myös rakennutti saarelle kirkon hautausmaineen, navettoja, talleja, koulun ja työmiehille sekä heidän perheilleen kortteleittain asuintaloja. Tätä uutta ja ihmeellistä teollisuusjättiä tulivat ihmiset rakentamaan ja ihmettelemään aina Japanista asti.

Kaikki rakennukset luonnollisesti kuuluivat McMillinille. Mutta elämää tälle alueelle toivat hänen työntekijänsä, joita oli taloudellisen menestyksen ollessa korkeimmillaan, jopa yli 800 henkeä.

Entisajan erikoinen kerrostalo San Juanin saarelta. Vastaavanlaisia McMillin rakennutti työläisilleen.

McMillinillä oli huima visio, jossa kaikki saarella asuvat pystyisivät elämään yhdessä isossa yhteisössä, josta hän kuitenkin itse saisi loputtomasti voittoa. Kaupunki oli taloudellisesti lähes omavarainen vedellään, karjatilallisuudellaan, sähköllään ja puhelinverkoilla. Hän jopa maksoi työläisilleen palkan eräänlaisilla “firman shekeillä”, jotka sitten olivat käytettävissä käypänä valuuttana hänen omistamissaan päivittäistavara- ja ruokakaupoissa. Näin kaikki vauraus aina lopulta jäisi McMillinille itselleen. Tietenkin työläiset saivat halutessaan myös luonnollisesti nostaa palkkansa Yhdysvaltain Dollareissa, mutta hinnat McMillinin omistamassa kaupoissa olivat paljon suuremmat dollareina kuin hänen omalla valuutallaan maksettaessa. Kaupungin “oma valuutta” oli yrityksen käytössä aina vuoteen 1956 asti.

Myös poliittisissa piireissä, niin kuin liikemiehenäkin, hän oli niin korkealle arvostettu, että saattoi kutsua itseään jopa tulevan presidentti Theodore Rooseveltin ystäväksi. Roosevelt säännöllisesti myös yöpyi Hotel De Haro:ssa McMillinin vieraana.

Hotel De Haro aamu-usvassa.

John S.McMillinillä oli viisi lasta ja lähes koko perhe oli hyvin uskonnollinen, harras ja jumalaa pelkäävä metodistiperhe. Vain yhden lapsen, toiseksi nuorimman pojan, kerrotaan jättäneen perhettä yhdistävän ja heidän sydämessään pyhänä olevan uskon. Niin tekemällä tuo lapsi sulki isänsä ja perheensä elämästään henkisesti, ikuisesti.

McMillinin mieli ja miten se toimi, oli hyvin monitahoinen. Hänellä oli olemassa mielensä sisällä useampia samanaikaisia todellisuuksia. Ja vaikka ne kuinka tuntuivat erilaisilta, ehkä jopa ristiriitaisilta meille muille ihmisille, silti ne toimivat McMillinille täydellisenä kokonaisuutena. Joten, kun McMillin tunsi henkisen tarpeen koittaneen, ja ymmärsi fyysisen elämän rajallisuuden hän alkoi suunnittella sitä hautaa, missä perheineen voisi viettää ikuisuuden yhdessä. Sitä hautaa, jonka alussa mainitsin, muistomerkkinä perheen pyhyydestä, ja heitä yhdistävästä uskosta ja siteestä.

Leposijan hinnalla tai mahtipontisuudella, minkä McMillin oli valmis laittamaan peliin, ei ollut rajoja. Materiaali ja haudan suunnittelu piti olla parasta mahdollista. Projekti kesti kuusi vuotta 1930-1936 ja maksoi lähes 30 000 $. Häntä inspiroi suuresti elementit; maa, ilma, tuli ja vesi. Tämä kaikki hänen intohimossaan kiteytyi kokonaisuutena siihen erikoiseen ja kauniiseen muistomerkkiin, joka nyt on kuin taianomainen osa luontoa keskellä San Juanin saaren upeaa metsää. Kun tämä ihmeellinen ja mystinen muistomerkki viimein oltiin saatu valmiiksi, vierailijat pystyivät näkemään meren rantoineen muistomerkiltä koilliseen katsottaessa.

Ehkä juuri tästä johtuen se on saanut nimensä Afterglow, joka siis suomeksi voitaisiin kääntää iltarusko tai jälkihehku.

Afterglow Vista, loppukesän iltaruskossa.

Monumentti oltiin suunniteltu olemaan äärimmäisen mahtipontinen. Kuin antiikin aikainen temppeli, ja se piti ohjeiden mukaan rakennuttaman saarelta tulevasta kalkkikivestä.

Mutta se mikä määrä hautamonumentissa on nähtävillä mystiikkaa, symboleita ja salaisia merkkejä on paljon kiehtovampaa. Yksityiskohtia on useita, jotka on piilotettu sisälle rakenteisiin, liittyen mm. Temppeliritareihin, Vapaamuurareihin ja Metodisti uskoon.

Näkyvimmät merkit lähestyttäessä tätä “pyhättöä” joita kulkija kohtaa, ovat kolme vaihetta portaita, joissa jokaisella on oma yksilöllinen merkityksensä.

Kolme porrasta on ensimmäisessä osuudessa, ne edustavat ihmisen kolmea elämää. Mennyttä, nykyistä ja tulevaa. Seuraavaksi tulevat viisi porrasta, jotka kuvaavat ihmisen viittä pääaistia; näköä, kuuloa, hajua, makua ja tuntoa. Kolmannessa, viimeisessä osassa on seitsemän porrasta, jotka edustavat seitsemää vapaiden taiteiden ja tieteiden suuntauksia; kielioppia, retoriikkaa, logiikkaa, aritmetiikkaa, geometriaa, tähtitiedettä ja musiikkia.

Pöydän ympärille ovat asettautuneet 7 pilaria, jotka ovat kuin identtiset muinaisessa Salomonin temppelissä olleista vastaavista. Ne pitävät yllään metallisia kaaria, kuin kruununa pöydän yläpuolella. Yksi noista 7 pilarista on murtunut, läntisin. Tarina kertoo, että se oltiin jo alun perinkin tehty sellaiseksi. Vain pieni osa pylväästä voidaan nähdä sen juuressa, kuten myös samassa kohtaa suoraan pylväiden yläpuolella olevassa kaaressa. Tämän murtuneen pilarin on sanottu muistuttavan opista: “Kuolemakaan ei koskaan voi saattaa työtämme valmiiksi.”

Pöydän äärellä on kuusi tuolia, mutta seitsemännelle tuolille olisi tila, jossa sitä ei kuitenkaan ole, siinä särkyneen pilarin kohdalla.

Usein ihmiset uskovat ja kävijät ajattelevat, onko pilarin ja tuolin puuttuminen symbolisesti jätetty pois, sen yhden lapsen takia, joka jäi kieltäessään perheensä uskon, John S. McMillinin hyväksynnän ulkopuolelle. Meillähän on lupa pohtia onko se sitä, että sinut on jätetty pois perheesi ikuisen yhteyden ja elämän symbolista. Armo vai rangaistus, kummalle kumpaa, sinua kohtaan vai perhettäsi? Isän surua vai kuoleman jälkeenkin jatkuvaa katkeruutta.

Nämä kaikki yksityiskohdat ovat nähtävissä monumentin fantastisessa arkkitehtuurissa, upeasti suunnitelluissa tarkoissa mieleenpainuvissa yksityiskohdissa.

Tunnelmointi kuva Afterglow Vistasta jossa myös hyvin erottaa särkyneen pilarin.

Mutta on yksi arvokas seikka, joka puuttuu jokaisesta valokuvasta ja virallisesta historiikista. Se on pitkä lista niistä sadoista aavemaisista ilmestyksistä ja kokemuksista, jotka alkoivat joskus 1950 luvun puolesta välistä.

Afterglow Vista, rakennettiin alun perinkin ilman kupolia. Jos katto olisi ollut alkuperäisessä toteutuksessa mukana, se olisi vienyt, n. 40% koko alkuperäisbudjetista ja niin se ajan mukana poistettiin koko suunnitelmasta.

Mutta on sanottu, että vielä tänä päivänäkin vierailijat ovat sateisena päivänä joskus tunteneet kuin jokin näkymätön katto suojaisi heitä, kun ovat seisoneet monumentin kivipilarien keskellä. Jotkut henkilöt ovat kertoneet aistineensa kylmiä ilmavirtoja pöydän lähettyvillä. Eräät kävijöistä ovat kuulleet puheen ääniä, jopa silloin kun ovat olleet paikassa aivan yksin ilmaan kenenkään muun seuraa.

Muutamat ovat olleet tyhmän rohkeita ja ovat uskaltautuneet istumaan joillekkin “tuoleista” ottamatta huomioon sen faktan, että ne ovat kuitenkin hautoja. Joissa  jokaisessa on yksi McMillin perheestä haudattuna.

Istujat ovat kertoneet, että ovat tuolloin tunteneet olonsa hyvin epämukavaksi, ja useammin kuin kerran kuvailevat tunteneensa miten jokin näkymätön on kuin käsillään työntänyt istujan pois. Viime aikaisin kokemus on ollut erikoinen valoilmiö öisin, joka on sinisenä leijunut yhden kalkkikivituolin yläpuolella.

Jotkut vierailijoista ovat myös sanoneet nähneensä outoja hohkaavia henkilöitä kuin McMillinin edesmenneen perheen jäsenet olisivat kokoontuneet istumaan täydenkuun aikaan pöydän ääreen “tuoleilleen” naureskellen ja jutellen keskenään.

Monumentti ei ole kuitenkaan seudun ainoa paikka, jossa on havaittu eriskummallisia asioita, ja henkimaailman aktiivisuutta…

Afterglow Vista, mustavalkoisessa valaistuksessa.

Aikoinaan John S. McMillin rakensi perheelleen kodin, aivan Hotel DeHaron viereen. Ja hotellin toiselle puolelle hän rakensi pienen vaatimattoman mökin, jota alkoi asuttamaan hänen pitkäaikainen sihteerinsä ja koko perheelle kovin rakas Ada Beane. Myöhemmin, kun tuli tarve laajentaa hotellia, laajennus tehtiin niin, että siihen yhdistettiin muun muassa neiti Beanen koti.

Nykyään hänen entisen mökkinsä kohdilla hotellin sisällä, sijaitsee osa hotellin ravintolatilaa, sekä hotellin matkamuistomyymälä. Tuo suosittu illallisravintola on ollut kiintopiste usealle erikoisemmalle tapahtumalle. Hotellin eräs ravintolapäällikkö on kertonut, että useammin kuin kerran, sulkiessaan ravintolan ovet yöksi ja sammuttaessaan valot, hän on kävellyt ulko-ovelle, kun yhtäkkiä selittämättömästi jokin on saanut katsomaan hänet taakseen ja hän on todistanut kuinka kynttilöitä on yhdellä pöydällä syttynyt itsestään. Kun hän on astunut takaisin sisään ja puhaltanut kynttilän sammuksiin, niin samanaikaisesti ovat kaikki keittiön liesituulettimet lähteneet päälle. On myös huomattu muiden laitteiden menevän tuossa samassa tilassa kummallisesti itsekseen päälle ja pois päältä.

Työntekijät ovat menneiden vuosien aikana kokeneet ja nähneet mm. uunien, tehosekoittimien ja leivänpaahtimien käyttäytyvän hyvin erikoisesti, kenenkään koskematta niihin kädelläänkään. Mutta myös muuta mainittavaa on esiintynyt, neiti Beanen entisen mökin tiloissa oleva varasto on tunnettu siitä, että sen ovi avautuu ja sulkeutuu voimakkaasti paukahtaen kenenkään koskematta siihen. Huonekalut tarjoilijoiden takahuoneessa ovat löytyneet uudelleen aseteltuna usein aamuisin siivoojan saapuessa käynnilleen, ilman järkevää selitystä. Matkamuistomyymälä, joka myös sijaitsee vanhan mökin tiloissa, on toiminut tapahtumapaikkana joillekin todella erikoisille kokemuksille. Eräs entisistä työntekijöistä näki kerran kuinka useampi lasinen hylly oli kaatunut hänen silmiensä edessä ja hajonnut täysin sirpaleiksi kenenkään koskematta niihin.

Hotellin majoitus ja vastaanottotiloissa on kerrottu myös tarinoita haamuista.

Toisessa kerroksessa kerrotaan kummittelevan jonkun, ketä on kuvailtu keski-ikäiseksi naiseksi. Hän on liikkunut ohi henkilöistä kuin tuulen vireessä liikkuva usva. Naisen on kerrottu pukeutuneen pitkään tummaan utuiseen mekkoon.

Useat työntekijät ovat kertoneet omistajille, kuinka he säännöllisesti kuulevat vaatteiden kohinaa huoneissa, joissa kenenkään ei pitäisi olla. Onko se kenties hotellin johtajan entisen sihteerikön mekko tai itse John S. McMillinin oma arkipuku, joka päällään hän hotelliaan tarkastelee ja katselee?

John S. McMillin

On erikoista, että ihmiset, jotka ovat olleet elämässämme, saavat meidät vakuuttumaan tunteesta, että he olisivat jollain lailla läsnä ja seurassamme, vaikka olisivat jo aikaa sitten jättäneet tämän maallisen vaelluksen. Vai liittyykö se siihen, että jokainen täältä kuoleva ja pois menevä jättää joitakin muistoja jälkeensä tai arvoltaan/tunteeltaan arvokkaita esineitä, ehkä jopa aarteita, edes vain lohduttavan lämpimän paikan lempi- istumilleen, mihin voimme pysähtyä lepäämään?

Afterglow Vista on todisteena yhden miehen syvästä uskosta johonkin elämän hunnun toispuoleiseen. Ja todisteena voi olla myös se valo, joka leijuu kalkkikivituolin yläpuolella, se jonka ihmiset kertovat nähneensä jo 1950 -luvulta lähtien. No, sen syy on ehkä myöskin selvillä sittenkin.

Selitys sille, jos olet valmis uskomaan. Voi olla siis tässä.

Sen lisäksi tosiaan, että sihteerikkö neiti Beane oli hyvin pitkäaikainen, tunnollinen ja arvostettu työntekijä yhtiölle, hän oli myös rakastettu kotiopettajar McMillinin perheen lapsille. Kun neiti Beane kuoli, se oli McMillineille kuin suuri tunteisiin käyvä perheenjäsenen menetys ja särki heidän koko perheensä sydämet.

Huhut ja traagisen tarinan kertojat sanovat vielä tänä päivänäkin, että se saattoi olla itsemurha selittämättömistä syistä. Mutta virialliset syyt eivät kerro kuin historiaa neidin luonnollisesta kuolemasta.

Olkoon syy mikä vain, koko perhe menetti jonkun todella merkittävän ystävän neiti Beanen kuollessa. Kuolemansa jälkeen neidin ruumis tuhkattiin ja hänet aseteltiin vapaamuurarien tunnuksilla koristeltuun uurnaan. Aikaa myöten tuo astia, myös vuosien jälkeen, oli vielä John S. McMillinin pojan Paul McMillinin, toimiston takan reunalla. Vasta niinkin myöhään kuin keskellä 1950- lukua, hotellin eräs vuoropäällikkö kuuli yhä elossa olleelta, vanhalta Paul McMilliniltä tunteikkaan tarinan neiti Beanesta ja Paul McMilllin ehdotti, että tämän maalliset jäännökset voitaisiin siirtää McMillinien sukuhautaan kunnioituksesta häntä kohtaan. Ja näin vanhuksen toiveiden mukaan tehtiin. Tuhkat siirrettiin kupariuurnassa yhteen “tuoleista” mutta ilman nimilaattaa. Takaisin sinne, minne hän kuului ystävien ja perheensä luokse.

Mutta saattoiko olla, että neiti Beane ei sitä toivonutkaan ja katkeroitui kuolemansa jälkeisestä päätöksestä. Ehkä neiti Beane niiden kaikkien vuosien jälkeen, kun oli pitänyt huolen perheestä ja heidän omaisuudestaan, kuitenkin halusi viettää aikansa mieluummin lämpimän takan reunalla uurnassaan kuin kylmässä pimeässä, keskellä metsää olevassa haudassa. Merkkinä tästä voidaan ehkä pitää sitä. Että vasta uurnan siirtämisen jälkeen alkoi se yksinäinen sininen liekki leijailla yhden “tuolin” yläpuolella. Samaan aikaan kuvaamani ihmeelliset tapahtumat alkoivat ilmentymään hotellilla.

Sattumaa? Vaiko mielensä pahoittaneen naisen toimintaa kaukaa haudan takaa. Ehkä sen saman joka vaeltaa mekossaan hotellilla?

Suomesta löytyy varmasti monia paikkoja kartanoista jotka jollain lailla muistuttavat Afterglow Vistaa ja olisin halunut löytää ja kirjoittaa niistä tähän, mutta ainakin jotain mainitakseni on  Urajärven kartanon “Valhalla” ja Mustion linnan "temppeli" on myös varmasti useita muita osa niistä saattaa olla jollain lailla samankaltaisia merkitykseltään kuin Afterglow Vista, en olisi yllättynyt.

Myöskin vapaamuurareista löytyy Suomesta paljon salaista aikoinaan piilotettua tietoa. Katsokaa esim. Helsingin Esplanadilla Rungebergin patsaan merkityksiä. Siellä on vaikka mitä jännää.

- Aleksi Lehtinen

Lähteenä tähän tekstiin olen käyttänyt seuraavia lähteitä:

Lore podcast ja wikipedia