Netta Fornario s.1896-k.1929, "Iona-saaren salaisuus"
- Aleksi Lehtinen
- Feb 21
- 16 min read
Updated: Feb 24
Skotlannin länsirannikolla sijaitsee saari nimeltään Iona. Iona on 1,5 km leveä ja 5,5 km pitkä. Iona on tunnettu muun muassa viimeisenä leposijana usealle tarunhohtoiselle Skotlannin kuninkaalle, kuten esim. itselleen muinaiselle uljaiden tarinoiden Macbethille. Siellä lepää myös noiden Skotlannin legendaaristen hallitsijoiden lisäksi muutama Norjan ja Irlannin kuninkaista, kaukaa Kelttien ja Viikinkien ajalta.
Ionalla on myös oma rikas historiansa, koskien mytologioita ja alueensa laajoja muinaisuskoja. Tämän vaikuttavan henkimaailmahistorian takia sen sanotaan olevan erikoinen, keijujen aikoinaan lumoama saari, jossa vain näkymätön ohut huntu erottaa syvät "satumaisemmat" ulottuvuudet meidän maallisen ja konkreettisemman ulottuvuutemme välillä.
Syksyllä 1928
Nuori ja hyvin henkisesti valveutunut okkultisti-mystikko Netta Fornario kertoi ystävilleen Lontoossa, että suunnitteli viimein toteuttavansa jo pidempään haaveilemansa eräänlaisen tutkimusmatkan Ionan saarelle. Hän halusi tutkia saaren ympärille kätkeytynyttä mystistä ja monipuolista historiaa, josta hän tuntui olevan kovin kiinnostunut. Fornario mainitsi ystävilleen asiasta, aivan silmät innosta loistaen ja tunnusti toivovansa saada jonkinlaisen merkittävän kuuloisen kontaktin saaren muinaisten henkien kanssa. Toiveidensa mukaisesti Fornario kyllä tulisikin päätymään Ionalle, mutta mitä hän sieltä silloin tulisi todella oppimaan, jos mitään? Sitä emme ehkä koskaan saisi tietää…
Sitä ennen, aloittakaamme Netta Fornarion tarina alusta.
Marie Edith Emily Norah Fornario josta käytämme tässä tekstissä nimeä Netta syntyi Kairossa Egyptissä 1896, englantilaiselle äidilleen Norah Edith Lingille ja italialaiselle lääkäri-apteekkari isälleen Guiseppe “Joseph” Nicola Raimundo Fornariolle.
Netta Fornarion isä oli tyttärensä syntymän aikoihin, hyvin kiinnostunut Egyptin henkisen kehityksen ja kulttuurin edistyksellisten vaiheiden historian tutkimisisesta aina Fatimideista, Mamlukien kautta Ottomaaneihin, ja sieltä Faaraoihin jotka toistensa perään olivat vaikuttaneet Egyptin ja Kairon ulkoiseen ja kulttuurilliseen historiaan niin selkeästi. Netan vanhemmat olivat tavanneet Englannissa, jossa Guiseppe oli ollut opiskelemassa lääketiedettä.
(Giuseppe “Joseph” Nicola Raimundo Fornario oli syntynyt Napolissa vuonna 1867 Gerarde Fornarion lääkäri perheeseen, Norah Edith Ling taasen oli syntynyt Manchesterissa vuonna 1863, teekauppias Thomas Pratt Lingille ja tämän vaimolle Emily Ada Turnerille.)
Netan syntymää edeltävänä aikana hänen vanhempansa päättivät muuttaa takaisin Englantiin. Tuolloin he asettautuivat Hampshiren kaupunkiin odottamaan lapsensa syntymistä, Netta kuitenkin lopulta syntyi vanhempiensa vieraillessa Kairossa, Egyptissä. Netan syntymä aiheutti niin pahoja komplikaatioita äidilleen tämän kehossa, että tämä ajautui sänky potilaaksi ja ennen kuin Netta oli ehtinyt ensimmäistä elinvuottaan täyttää, hänen äitinsä oli kuollut. Norah Edith Fornario kuoli 33- vuotiaana. Näin tapahtuessa myös isä hylkäsi pienen vuoden vanhan tyttärensä laiminlyöden isyyden mukana tulleet vastuutehtävät. Giuseppe Fornario päätti palata Egyptiin ja pieni Netta jäi valitettavasti orvoksi. Tytön onneksi eräät paikalliset nunnat ottivat vastuulleen toimittaa hänet edes jonkinlaiseen turvalliseen kasvuympäristöön. Netta lähetettiin asumaan äitinsä puoleisten isovanhempiensa Thomas ja Emily Lingin luo Streathamin kaupunkiin Leigham Home-nimiselle tilalle. Talossa asui myös Netan Bertram-niminen eno, josta tuli Netalle eräänlainen välittävä, läheinen ja turvallinen isähahmo. Bertram kuitenkin löysi itselleen vaimon, kun Netta oli vain kuuden vanha ja muutti synnyintalostaan pois sekä kuoli ensimmäisessä maailmansodassa.
(Netan isoisä oli syntynyt vuonna 1836 Norwichin kaupungissa jossa hän myös teki työuransa, hänen isänsä eli Netan isoisoisä oli perustanut teen maahantuonti-imperiumin jonka perintönä Thomas Pratt Ling sitten isältään oli perinnyt. Lingit tekivät monessa sukupolvessa suuria teekauppasopimuksia Intiaan.)
Netan lapsuus oli niin monenlaisella tavalla onneton, ettei sitä pystyisi tähän sanoin kuvaamaan. Vaikka isovanhemmat antoivatkin katon päänpäälle, eivät he olleet mitenkään erityisen välittäviä, tai osanneet ilmaista rakkautta. Myöskään he eivät olleet koskaan läsnä lapsen tarvitessa heitä, ja noista syistä johtuen Netta oppi jo pienestä asti kantamaan vastuun itsestään. Netalla oli myös äitinsä puolelta toinen eno, George ja kolme serkkua, joita hän ei koskaan eläessään tavannut. Loppujen lopuksi välit äitinsä puoliseen sukuun pysyivät Netan elämän ajan hyvin etäisenä.
Netta kasvoi jo varhaisvuosinaan levottomaksi sieluksi. Yrittäen ymmärtää itseään hän haki muttei ei koskaan löytänyt tasapainoista kotia tai paikkaansa tästä maailmasta. Ensin kuoli Netan isoäiti tytön ollessa 11 - vuotias sitten hänen isoisänsä kuoli tasan vuoden ja yhden päivän vaimoaan myöhemmin. Netta peri onnekseen koulutuksensa kannalta, vanhalta mieheltä sen kokoisen omaisuuden, että hänet saatettiin lähettää hieman parempi tasoiseen yksityiseen sisäoppilaitokseen. Isoisänsä testamentissa kuitenkin ilmoitettiin, että hän ei saisi perintöään henkilökohtaisesti käyttää vasta kun saavuttaisi 18- vuoden iän.
Uskotaan, että vanhus oli testamentannut omaisuutensa Netalle tuntiessaan syyllisyyttä siitä, että oli ollut etäinen myös tämän äidille Norahille. Vaikka isoisä olikin ollut rankka kasvattaja Netalle lähes tämän syntymästä asti, silti hän koki jonkinnäköisen vastuun siitä, että tytölle pitäisi taata isovanhempien kuoleman jälkeen jollain lailla, vaikka edes sitten taloudellisesti parempi elämä.
Vuonna 1910 vuoden verran isoisänsä menetyksen jälkeen Netan eno George otti vastuulleen lähettää tyttö paremman luokan sisäoppilaitokseen. Tällä kertaa koulu oli Etelä-Englannissa, kuningatar Viktorian aikaisessa Eastbournen kaupungissa ja nimeltään Ladies College, joka sijaitsi osoitteessa 2 Grassington Road. Tuossa koulussa opiskellessaan nuori Netta löysi viimein harrastuksen, joka auttoi häntä viemään ajatuksensa pois surullisesta elämästään. Se harrastus oli kirjoittaminen. Netan kirjoitushimo sai myös suurta lisäpontta siitä, että vain kilometrin päässä hänen koulustaan oli pyhän Cyprianin sisäoppilaitos pojille. Jossa oli jo tuohon aikaan merkittävät kirjallisuus ja ajattelu piirit, koulujen välissä ollut Compton puisto keräsi kevätpäivisin nuoret keskenään keskustelemaan kirjallisuudesta.
1922
Fornario yritti löytää henkisen kotinsa isänsä kotimaasta Italiasta, tuolloin hän matkusti Napoliin, josta isänsä oli syntyjään.
Mutta kuitenkin hän joidenkin vuosien päästä palasi takaisin Englantiin.
Fornario jäi asumaan keskikokoiseen Bishop’s Strotfordin kaupunkiin, joka 1920- luvulla toimi englannissa eräänlaisena okkultismin ja salatieteiden pääpaikkana. Alueen maine johtui alun perin ehkä siitä, että eräs irlantilainen mystikko ja merkittävä vapaamuurari nimeltään Theodore Moriarty oli sinne perustanut joitakin vuosia aiemmin Grange-nimisen instituutin, jossa pyrittiin laajemminkin opettamaan salatieteitä.
(Tämä mainitsemani Theodore Moriarty on henkilö, joka inspiroi Arthur Conan Doylea nimeämään maailman kuulun etsivänsä Sherlock Holmesin arkki vihollisen tuolla samaisella nimellä Moriarty. Vaikka kyseinen Moriarty oli Doylen hyvä ystävä, hän ei jostain syystä halunnut tukea tämän liittymistä vapaamuurareihin, tämä Moriartyn ratkaisu antoi kirjailijan mielessä hänellle kaiken syyn käyttää tätä nimeä kirjojensa suur-rikollisen nimenä.)
Bishop’s Strotfordissa asuttuaan ja ystäväpiirinsä innoittamana Netta Fornario alkoi tutustua okkultismiin ja hänet hyväksyttiinkin salaiseen ja suljettuun Alpha ja Omega temppeli - magiaseuraan. Sinne oli mahdollista liittyä ja hakeutua mukaan vain ryhmän jäsenien kutsumana. Netan kutsui mukaan eräs Dion Fortune, josta myöhemmin tuli hänen läheisin ystävänsä. Netta Fornario liittyi seuraan vuosien 1921-1922 välillä, tarkkaa vuosilukua ei ole tiedossa.
Alpha ja Omega temppeli oli hermeetikkoseura Kultaisen aamunkoiton jatkaja. Se säilytti ja piti lojaalin linjan perustajalleen Samuel Lidell MacGregor Mathersille.
Mathersin kuoltua infulenssaan vuonna 1918 hänen vaimonsa Moina Mathers jatkoi seuran johdossa julistaen ja edistäen uskollisesti miehensä kehittämiä oppeja. Alpha ja Omega temppelin jäsenet olivat sitoutuneet opiskelemaan salatieteitä, teosofiaa ja hermeetikko-oppeja seuraamalla mm. runoilija W.B. Yeatsin tekstejä. Temppelin seuraajat uskoivat, että tämän maallisten aistien mukaan toimivan maailman takana oli muita, erilaisia laajempia maailmoja sekä tahoja, joihin voisimme olla kykeneväisiä ottamaan yhteyttä, jos meillä vain olisi siihen vaadittava määrä tietoa ja oppeja. Vaihtokaupassa näkymättömän maailman tahot voisivat sitten jakaa meille lisää tietojaan ja neuvoa tekniikoita, kuinka kontrolloida ja synkronisoida oman elämämme aikaista toimintaamme meidän fyysisesti asuttamallamme maanpäällisellä tasolla.
Juuri ennen kuolemaansa vuonna 1923, Moina Mathers ja Dion Fortune riitaantuivat keskenään, jolloin Netta Fornario löysi itsensä vaikeasta välikädestä; toinen puoli hänestä halusi jatkaa okkultismin opintojaan Alpha ja Omegassa, mutta toisaalta tunteissaan hänestä tuntui että oli oikein seurata ystäväänsä Fortunea jonka seuraajana hän sitten lopulta irtaantui Alpha ja Omegasta.
Dion Fortune on maininnut Netta Fornariolla olleen erityisiä lahjoja telepatiaan ja esimerkiksi että tämä halutessaan kykeni parantamaan Vihreällä energialla, selittämättömällä voimalla, joka asettautuu meidän ja maagisempien “näkymättömien” ulottuvuuksien väliin niiden yhdistäväksi voimalliseksi materiaaliksi.
Vuonna 1924 Dion Fortune perusti oman salatieteellisen seuransa Sisäisen valon seuraajat. (Eng. Society of the Inner Light). Seuran opit pohjasivat teosofiaan. Netta Fornario oli muutaman vuoden Fortunen seurassa tämän perustaman järjestön jäsenenä.
Dion Fortune on maininnut Netta Fornariolla olleen erityisiä lahjoja telepatiaan ja maininnut että halutessaan Fornario kykeni parantamaan “Vihreällä energialla”, selittämättömällä voimalla, joka asettautuu meidän ja maagisempien “näkymättömien” ulottuvuuksien väliin niiden yhdistäväksi voimalliseksi materiaaliksi.
1926
Netan täytettyä 29 vuotta hän irtaantui kaikista ystävistään sekä seuroista missä oli ollut tuohon asti mukana ja päätti omistautua täysin aiheiden itseopiskelulle ja ymmärtämiselle, Netta vuokrasi perinnöstään jäljellä olevilla säästöillään asunnon ja muutti asumaan Richmondiin, Lontooseen.
Yksin jäätyään ja salatieteitä sekä mystiikkaa opiskellessaan, Nettaa alkoi syvästi viehättämään elementaalit konspetina. Elementaaleilla tässä tapauksessa tarkoitetaan erilaisia myyttisiä olentoja kuten keijuja ja maahisia yms. Näitä on kutsuttu elementaali-nimellä salatieteellisessä maailmassa 1500-luvulta alkaen sveitsiläisen alkemisti Paracelsuksen mukaan. Elementaali-nimi johtuu siitä, että niiden on usein nähty toimivan jollain lailla yhdessä luonnon elementtien, kuten maan, veden, ilman ja tulen kanssa. Näistä elementaali olennoista Netta oli ensimmäisen kerran kuullut ollessaan vielä jäsenenä Sisäisen valon seuraajissa.
Dion Fortune on kirjoittanut teoksessaan “Psychic Self-Defense, the Classic Instruction Manual for Protecting Yourself Against Paranormal Attack”, että he etääntyivät ystävinä toisistaan muutaman vuoden aikana ennen Fornarion tulevaa matkaa Ionalle, Fortunea oli alkanut syvästi ahdistamaan Fornarion maanisen syvä halu ymmärtää Vihreän Energian toimintamalleja ja yrityksiään saavuttaa tuon energian kanssa synkronisaatiota, viedäkseen henkisen elämänsä suurimmille tasoille, sellaisille jotka Fortunen mukaan eivät olisi olleet Netan mielen ja kehon terveydelle millään lailla hyväksi. Fortune ei osannut enempää tukea ystäväänsä tai auttaa häntä löytämään tasapainoa, niinpä hän jätti Netan yksin ilman minkäänlaista maallista tukea tai ymmärrystä tämän intohimoja kohtaan.
Fortune tunsi päätöksestään huolimatta pelkoa Netta Fornarion mielenterveyden sekä jopa tämän hengen puolesta.
1929
Lontoossa, viimeisessä Netasta otetussa kuvassa ovat jotkut sanoneet nähneensä hänessä heränneen runsaan henkisen tiedon ja ymmärryksen ihmismieleltä salatuista maailmoista.
Pari kuukautta kuvan oton jälkeen Fornario pääsi matkustamaan viimein Ionalle. Saarelle Netta lähti matkaan todennäköisesti Lontoon kodissaan toimineen taloudenhoitajansa Rouva Varneyn kanssa, tämä johtui siitä, että pitkä matka menisi perille asti mukavammin yhdessä.Rouva Varney myös auttaisi Nettaa saamaan perille ison määrän hänen matkatavaroitaan. Matkatavaroista saattoi päätellä, että Netta ei ollut laisinkaan suunnitellut etukäteen saarelta pois paluutaan Lontooseen.
Vihjeitä tästä on myöskin siinä että joku naispuolinen henkilö joka oli käynyt Netan kanssa Ionalla sai kuuleman mukaan viestin ensimmäisten joukossa myös Netan Ionalla oleskelun myöhemmistä tapahtumista.
Rouva Varney on jossain vaiheessa kertonut Glasgow Herald sanomalehdelle; “Neiti Fornario ei luottanut lääkäreihin ja omin sanoin yritti aina auttaa ihmisiä parantumaan vaivoistaan, hyödyntäen telepaattisia voimiaan. Kirjeessään jonka neiti Fornario lähetti minulle Ionalta hän sanoi: "Älä ole yllättynyt jos et kuule minusta mitään vähään aikaan. Minulla on käynnissä paljon voimia vievä parantamistapaus.”
Ionalle rantauduttuaan Fornario vuokrasi muutamaksi ekaksi yöksi itselleen vilpittömän hurmaavat asuintilat pienestä Traymoren kylästä erään paikallisen Cameron nimisen perheen luota.
Saarelaisten kertoman mukaan, mutamaa päivää myöhemmin Varney lähti Ionalta ja jätti Netan saaarelle omiin oloihinsa.
Netan saapuessa Cameronin perheen luo, hän solmi heidän kanssaan pidempi aikaisen vuokrasopimuksen. Perheeseen tiedetään kuuluneen perheen äiti Catherine (Omaa sukua MacRae) 50, isä Donald 66, sekä lapset Katy 21, Mary 18, ja nuorimaisena poika Calum 12, talossa myös majaili perheeseen rengiksi sijoitettu 16 -vuotias James Morrison.
Ionalla osataan viellä tänä päivänäkin kertoa Netan ulkonäöstä että hänellä oli upeat ilmavat mekot, joissa oli näkyviä upeita koristuksia, villinä ja vapaana merituulessa aaltoileva kihara tukka ja kaulassaan mitä erikoisempia amuletteja sekä rannekoruja. Kerrotaan, että Netta ihaillen kuunteli tarinoita saaren historiasta ja vaihtokauppana kertoi itse oppineitaan asioita mystiikasta ja salatieteistä. Vaikka Cameronit pitivätkin Netan tarinoita hieman erikoisina, silti he samalla haltioituneena niitä kuuntelivat. Netta itse uskoi että oli elänyt saarella aiemmissa elämissään, mutta historia ei kerro, uskoiko hän olleensa siellä ihmismuodossa vai kenties kuolemattomana keijuna.
Päivisin Netta vaelteli saaren rannoilla ja nummilla. Cameronin perheen jäsenille tuli tutuksi myös iltaisin ja öisin kirjoituskoneen ääni kun Netta kirjoitti jotain kuin tuli hännän alla jotain ylös jatkuvalla syötöllä ja kovalla äänellä, mukanaan tuodulla kirjoituskoneellaan. Myös myöhäis illoissa ja öisin hän yritti saavuttaa yhteyttä saarta vuosituhansien ajan asuttaneiden henkien kanssa, vaipuen näiden prosessien aikana pitkiksi toviksi syvälle transsin kaltaisiin tiloihin. Fornario vakuutti vuokranantajilleen että vähän ennen saarelle saapumistaan hän oli kotonaan Lontoossa vaipunut samankaltaiseen transsiin, jonka väitti kestäneen yli viikon mittaisen ajan. Jossakin vaiheessa Netta Fornario antoi tarkat ohjeet vuokraemännälleen. Jos hän minkäänlaisissa olosuhteissa tulisi jälleen vaipumaan kyseenalaiseen tilaan, ei häntä tulisi missään nimessä häiritä eikä siitä herättää taikka ottaa yhteyttä lääkäriin, eikä muuhunkaan mahdollisesti auttavaan tahoon. Siitä ei olisi hänen sanojensa mukaan mitään hyötyä, ennemminkin haittaa. Hyvinkin pian nämä asiat mainittuaan, alkoi tapahtumaankin kummia.
Cameronin perheen poika Calum on maininut vanhana miehenä ollessaan Richard Wilsonille joka kirjoitti Netta Fornariosta vuonna 1989:
“Jossain vaiheessa neiti Fornario alkoi kävelemään ympäri saarta yö aikaan. Piti huoneensa verhoja kiinni kaiken päivää ja käyttäytyi kuin jokin olisi häntä vainoamassa.”
Marraskuun 17. 1929
Netta oli valittanut sinä aamuna herättyään, vuokranantajilleen, että jokin outo asia oli alkanut häntä häiritä telepaattisesti yön aikana ja että hän oli saannut näyn veneestä, joka oli halkonut taivaiden läpi. Fornario oli sanojensa mukaan saanut samalla hetkellä viestejä joistakin määrittelemättömistä toisista ulottuvuuksista. Cameronit ihmettelivät ja ehkä vähän epäilivätkin vuokralaisensa tarinoita sekä niiden mahdollista liitännällisyyttä tämän ehkä horjuvaan henkiseen terveydentilaan. Mutta jotain todella erikoista oli edellisenä yönä käynyt. Fornarion kaulassaan pitämä hopeinen risti oli selittämättömästä syystä muuttunut pikimustaksi, Fornarion ollessa syvässä unessa. Yleensä niin hurmaavat silmät tuntuivat nyt saavan vivahteikkaita heijastuksia hulluudesta, vai saattoiko se katse johtua jopa kenties jostain pahemmastakin?
Aamupäivän saapuessa Netta Fornario alkoi pakata vimmatusti tavaroitaan ja hädissään vaati välittömästi haluavansa kyydin pois saarelta jotta voisi palata pikaisesti turvaan kotiinsa Lontooseen. Valitettavasti tuona päivänä, hänen hartain toiveensa oli mahdoton toteuttaa. Kyseisenä päivänä lauttaliikenne oli näes tauolla, ja kukaan ei pääsisi saarelta sen avulla poistumaan. Kun Netta oli myöhemmin päivällä paniikiltaan rauhoittunut, hän päätti Cameronien kanssa nautittuaan illallista vetäytyä huoneeseensa loppupäiväksi. Seuraavan aamun valjetessa hän oli poissa, eikä mistään talosta tai pihapiiristä löytynyt jälkeäkään.
Calum Cameron on vanhana miehenä muistellut:
“Siskoni Maryn viedessä aamiaista Netta Fornarion huoneeseen ja koputtaessaan oveen, ei vastausta kuulunut. Mutta hän haistoi jonkun palavan. Astuessaan huoneeseen tyttö näki takassa olevan tulen. Öljylamput kirjoituskoneen vieressä olevan sytytetyt, mutta ei mitään jälkeä Netasta. Samana hetkenä aloimme etsiä neiti Fornariota.”
Tunnit kuluivat ja 17. marraskuuta alkoi pimentyä yötä kohden. Syrjäisen ja pienen Traymoren kylän asukkaat huolestuivat ja päättivät muodostaa etsintäpartion. Etsintöihin osallistuivat kaikki kynnelle kykenevät. Edellisenä iltana ja yönä kukaan ei ollut nähnyt tai kuskannut Fornariota mihinkään, kävellenkään ei Netta ollut voinut edetä kovin kauas. Kyläläiset tutkivat niemet, rantakalliot ja sisämaan nummet. Etsinnöistä huolimatta ei kadonnutta löytynyt. Pikkuhiljaa ihmiset alkoivat huolestua kun marraskuisen kolea päivä alkoi kääntymään kuolettavan kylmäksi yöksi. Pitkän ja tuloksettoman etsinnän jälkeen etsintäpartio kävi suruissaan yösijoilleen, uskoen pieneen toivonkipinään koskien seuraavaa päivää. Seuraavana päivänä tulokset olivat kuitenkin yhtä huonot kuin aikaisempana päivänä, eikä vieläkään löydetty mitään merkkiä kadonneesta.
Kolmantena päivänä syrjässä, lähellä Loch Staonaig-nimisen järven rantaa olevalta pieneltä kukkulalta, löysivät kaksi paikallista herrasmiestä Hector MacLean ja Hector MacNiven aamukävelyllään kierrellessään nummia, sydäntä viiltävän näyn. Siellä tuon pienen kukkulan päällä ja puoliksi tämän rinteellä makasi Netta Fornarion eloton, kuollut ruumis. Fornario oli alasti muuten, paitsi osittain musta viittamainen kangas peitti hänen kehoaan. Kaulassaan hänellä roikkui tuo aiemmin mustaksi muuntunut hopeinen risti ja kädessään hänellä oli hopeinen tikari. Hänen alleen oli kaivettu oletettavasti samalla tikarilla iso ristinmuotoinen kuvio.
Netan ystävä Dion Fortune on maininnut, kuulleensa saarelaisilta Ionalle hieman ystävänsä kuoleman jälkeen matkattuaan, että Fornarion keho olisi ollut kokonaan raapimajälkien peittämä. Fornarion jalat oli raadeltu ja niistä oli tullut runsain määrin verta, kantapäät kuitenkin olivat täysin vaurioitumattomat. Huomion saattoi myös kiinnittää hänen kehonsa asentoon. Fornario makasi kyljellään, toisessa kädessään hänellä oli tikari, kasvot olivat ylöspäin ja silmissänsä jotka hänellä olivat auki oli pelokas katse suoraan taivaita kohden.
Netan ruumis lepäsi pienellä kukkulalla jonka saarelaiset tunsivat Gaelin kielellä nimellä Síthean Mòr, suomeksi Keijukukkula. Yleisen kyläläisten tietämyksen mukaan jo ammoisina aikoina, satoja vuosia sitten, olivat eräät druidit harjoittaneet siellä taikojaan, käyttäen sitä portaalina meidän ulottuvuutemme ja maagisimpien ulottuvuuksien välillä. Käytössä ollen jo satoja ellei jopa tuhansia vuosia aikaisemmin, paikka oli saanut nimensä ja siitä oli tullut jollain tavalla paikallisille pyhä. Fornarion kuolinsyytä ei jostain syystä heti paljastettu julkisesti viranomaisten taholta. He vain sanoivat sen viitanneen mahdollisesti sydänkohtaukseen. Jotkut väittävät sydänkohtauksen olleen huteralle pohjalle tekaistu päätelmä.
Fornarion ruumiista löydetyistä haavoista eivät mitkään olleet tarpeeksi vakavia kuolinsyyksi. Lopulta viranomaiset kertoivat julkisuuteen, että määrittämättömänä ajankohtana suoritetussa ruumiinavauksessa kuolemalle loogisimmaksi syyksi oltiin määritelty sääolosuhteet.
Kuolin ajan tarkka ajankohta oli myöskin mahdoton selvittää, mutta ruumiinavauksessa ylösmerkattiin 17.11. klo. 22 - 19.11 klo. 13.30
Netta Fornario oli kuollessaan 33 vuotias.
Täsmälleen saman ikäinen kuin äitinsä oli ollut lähtiessään tältä maanpäälliseltä tasolta.
Spekulointi Fornarion kuolemaan johtaneista syistä on myöhemmin ollut laajaa. Muun muassa on pohdittu, oliko hän tarkoituksellisesti hakeutunut tuolle muinaiselle mystiselle paikalle? Oliko hän kenties yrittänyt suorittaa kukkulan laella jonkun tietynlaisen taikarituaalin ja aliarvioinut transsitilassaan marraskuun petollisen ja kuolettavan kylmyyden? Vai olisiko hän sittenkin onnistunut yrityksessään mahdollisesti avata jonkinlaisen portin haluamaansa toiseen ulottuvuuteen? Maailmaan, jonka riskit ja vaarat olivatkin olleet huomattavasti suuremmat ja kohtalokkaammat kuin hän oli alun perin saattanut arvioida? Jos hän jostain syystä ei ollut halunnut tai voinut palata takaisin ihmisten ulottuvuuteen ja merkit kehossa sekä kuolema olivat traaginen merkki tästä kaikesta?
On teorisoitu, että Netta Fornarion merkittävin syy matkata Ionan saarelle olisi ollut kohdata ja luoda jonkinlainen yhteys erääseen keijuolentoon, joka vuosisatoja aikaisemmin oli naispuolisessa ihmishahmossaan joutunut saarella eläneiden munkkien vainoamaksi ja poltettu väärin perustein elävältä noitana. Yllättäen tämä oli tapahtunut samalla kohtaa mistä Fornarion ruumis löydettiin.
Menneinä aikoina Ionan saarella eläneet munkit olivat olleet Pyhän Columban seuraajia, joka vuonna 563 jkr. oli perustanut saarelle oppejaan vaalivan veljeskunnan ja luostarin. Columban oppeihin ja toimiin kuului mm. kitkeä Skotlannin pakanalliset kansanuskot ja kääntää heidät silloiseen moderniin katolilaiseen kristinuskoon. Tämän Columban tiedetään käyneen rukoilemassa samalla paikalla mistä Fornarion ruumis löydettiin, Columban luostarista löydetyissä kirjoituksissa, eräs munkki mainitsee että kun hän näki Columban rukoilevan tuolla paikalla niin näytti kuin valkeat häntä suojelleet enkelit olisivat lentäneet Columban ympärillä.
Myöhemmin on myös merkintöjä löydetty seuraavasta:
Fornarion kuoleman aikaan eräs silminnäkijä olisi havainnut kaukaa mystisiä ja merkillisiä sinisiä valoja nousevan ruumiin löytöpaikalta. Mainittiin myös erikoiseen kaapumaiseen viittaan pukeutuneen henkilön kulkeneen Fornarion löytöä edeltävien päivien aikana lähellä ruumiin löytöpaikkaa. Tämä henkilö ei ollut kuitenkaan huomioinut näkijöitään tai vastannut häntä puhuteltaessa. Myöhemmin on todettu että henkilö saattoi olla Netta Fornario itse.
Ymmärtääksemme lisää Netan syitä saapua Ionalle, voimme tarkastella vielä muutamaa asiaa. Okkultistisien järjestöjen ulkopuolelta Nettaan vaikutti kovasti kaksi henkilöä, jotka kasvattivat hänen mielenkiintoaan Ionan saarta kohtaan. Ensimmäinen oli Dundeen kaupungissa vuonna 1866 syntynyt kuvataiteilija John Duncan jota taiteellisesti inspiroivat mm. Kelttiläiset mytologiat, legendat ja erityisesti: keijut. On kerrottu että Duncan olisi havainnut joitain ääniä ja näkyjä jostain toisista ulottuvuuksista maalatessaan.
Duncan, myöskin kuten Fornario oli viettänyt paljon aikaa italiassa ja oli lopen uupunut yrittäessään löytää keijuja käsitteleviä maalauksia ympäri Eurooppaa. Hän maalasi eläissään useita keijuja käsitteleviä maalauksia. Hänen elämäntyökseen tuli maalauksiensa kautta yhdistää kanssaan samankaltaisia kokemuksia aistineiden ihmisten tarinoita ja uskomuksia.
Duncanin tunnetuin maalaus on vuonna 1911 maalattu The Riders of the Sidhe (suom. Sidhen ratastajat.) Joka kuvastaa rinnakkaisulottuvuutta meidän maailmamme rinnalla jota hallitsevat Kelttien kulttuurin keijut. Joita on nimitetty vuosisatojen ellei tuhansien aikana nimikkeillä Sidhe tai Aos Sí. Nämä “keijut” eivät ole pieniä eurooppalaisia lastenkirjan keijuja, vaan pitkiä ja kauniita olentoja hyvinkin paljon Tolkienin haltioita muistuttavia. Mytologioiden mukaan Aos Sít tuhosi kansa nimeltä Milesianit, ja kun näin tapahtui Aos Sít loivat uuden rinnakkaisulottuvuuden turvapaikakseen meidän maailmamme alapuolelle.Uskotaan että Aos Sít oleskelevat yleisesti näkymättöminä vielä tänäkin päivänä meidän ihmisten maailmassa, ja ovat yleisesti rauhallisia olentoja, paitsi jos heitä suututetaan.
Sidhe tarkoittaa Iiriksi myös kukkulaa. Aos Sí kääntyy suoraan suomeksi kukkuloiden kansa. Ionan Keijukukkulan on sanottu olevan yksi juuri näistä samoista kummuista, joissa irlantilaisten mukaan Aos Sít asuvat. Ionasta tuli Duncanille myös hyvin rakas paikka ja on jopa kirjattu hänen ylös lausuneen:
“Iona, minulle niin rakas ja tärkeä, pyhä. En sitä osaisi koskaan maalata.”
Eräs Duncanin teoksista on vuonna 1913 maalattu St.Bride taulu. Se kuvaa morsiuspukuun puettua naista joka liitää enkelien kantamana Ionalta kohti Betlehemiä. Uskotaan että Duncan pyrki tällä työllään saavuttamaan jonkinmoisen sillan Kelttien ja kristinuskon välille. Taulussa kuvattu naisen matka mahdollisesti kuvasi kelttien alkuperäiskulttuurin kukistumista ja uuteen aikaan siirtymistä.Kun Netta luki Duncanin elämästä ja tutki tämän maalauksia, huomasi hän taiteilijan matkustaneen Ionalle elämänsä aikana, saaden sieltä inspiraatiota töihinsä. Tämä varmasti vakuutti Nettaa entisestäänkin tarpeeseen tehdä oma matkansa.
John Duncania voidaan pitää yhtenä harvinaisista taitelijoista jonka takia meillä on yhä tänä päivänä jotain visuaalista kuvaa elementaalisista keijuista ja muistat taikaolennoista.
Fornarion katoamiseen liittyviä vihjeitä oli myös tullut, että paikalliset olisivat löytäneet Netan toisesta kädestä erikoisia kirjeitä joissa olisi ollut merkillisen näköistä kirjoitusta. Huhutaan että ne olisivat päätyneet välittömästi viranomaisille ja saarelaisilta saavuttamattomiin.
Keijukukkulasta on myös kirjoittanut skotlantilainen runoilija ja näytelmäkirjailija William Sharp (k.1905) joka oli eläissään ollut Kultaisen aamunkoiton jäsen ja tuntenut Alpha ja Omega temppelin perustajan Moina Mathersin. Sharp oli viettänyt lapsuudessaan Ionalla kesiään.
Netta löysi Sharpin kirjoituksineen vuonna 1923 kun Sharpin vuonna 1899 kirjoittama näytelmä The Immortal Hour esitettiin Lontoon Regents teatterissa. Netta näki esityksen tuolloin teatterisalissa 23 kertaa. Netta kirjoitti esityksestä arvion jonka julkaisi samaisena vuonna pienenä kirjasena eräs kustantaja nimeltään Frederick Newman.
William Sharp on Ionasta sanonut:
“On olemassa toinen Iona, sellainen pyhien muistojen ja ennustuksien saari. Iona, unien metropoli. Kukaan ei sitä pysty ymmärtämään. Ellei sitä onnistu eläessään näkemään kansanuskojen ja kristinuskon voimien takana. Noiden keskellä on se henkisyys mitä saari edustaa.”
Sharp, salanimellään Fiona MacLeod, kirjoittaa artikkelissaan nimeltä Iona, lapsuusvuosistaan saarella, seuraavaa:
“Eräänä päivänä olin matkannut ystäväni Elsien kanssa leikkimään tämän kotiin, kun kohtasimme tiellä kummallisen, henkimäisen version rakkaasta äidistäni. Äitini siinä mainitsi, että omassa unessaan tämä ystäväni Elsie oli kohdannut muinaisen munkin kaukaa 600-luvulta. Sekä äitini että rakas Elsie tuntuivat kovasti pelkäävän tätä munkkia ja pelkäsivät hänen olevan jostakin syystä vaaraksi Elsielle. Niinpä Elsie etsi saaren turvallisimman paikan ja meni sinne suojaan, mistä häntä ei kukaan löytäisi.”
Äitini hahmo vielä sanoi ennen kuin katosi:
“Munkit ovat vielä vahvoina tällä saarella, paitsi lumotulla polulla, minne he eivät saa mennä, sillä siellä he aikoinaan polttivat erään naisen syyttä. Mutta ei, hän ei ollutkaan nainen, vaan viaton sydämeltään puhdas taikaolento toisesta maailmasta. Hän sanoi heille: Olen teidän häpeänne suru. Joka minut polttaa ikuinen epätoivo, suru ja tuska minua väärin rankaisevalle ja surmaajalleni koittaa. Siis siksi munkit eivät enää koskaan sille polulle polttamisen jälkeen astuisi. Se polku, millä uhrinsa roviolle raahasivat, olisi muille tuleville uhatuille turva.”
Fornarion ruumiin löytämisen jälkeisenä perjantaina hänet haudattiin saarelle ikuiseen lepoon Ionalle haudattujen kuninkaiden hautausmaalle paikkaan nimeltä Reilig Odhrain, hautajaisiin osallistuivat kaikki saaren asukkaat.
27. marraskuuta, uutinen Netan kuolemasta oli saavuttanut uutiskynnyksen koko englanninkielisessä maailmassa. Isossa-Britanniassa asiasta uutisoitiin kymmenessä sanomalehdessä, Pohjois-Amerikassa uutinen levisi sanomalehditse Floridaan, Kaliforniaan sekä Ontarioon Kanadaan.
Netan kuolema oli Pohjois-amerikassa kansikuva lööppi.
Netan hautakiveen on hakattu hänen nimikirjaimensa.
M.E.F. (Marie Emily Fornario)
Vuosikymmeniä Netta Fornarion kuoleman jälkeen, kuolinpedillään ollut 89-vuotias sokea vanha isänsä Giuseppe Fornario kertoi omansa ja tyttärensä tarinan eräälle yhdysvaltalaiselle kodissaan käymässä olleelle Roomassa töissä olleelle kirkon miehelle jonka keuhkokuumetta oli Giuseppe lääkärinä hoitanut pelastaen hänen elämänsä. Giuseppe kertoi, että hän oli Netan tavannut ensimmäistä kertaa lapsuusvuosien jälkeen vuotta ennen Netan Ionalle matkaamista. He olivat yhdessä päätyneet matkalle Egyptiin jossa Giuseppe oli halunnut ostaa eräällä torilla tyttärelleen Osiris-jumalan patsaan. Tuon patsaan Netta oli ottanut vastahakoisesti vastaan, koska hänen uskomuksiensa mukaan se oli tragedian ja väkivaltaisen kuoleman symboli. Sillä Osiris oltiin eläessään murhattu ja sitä kautta hän oli päätynyt manalaan kuolleiden tuomitsijaksi. Netta sanoi isälleen, ettei haluaisi ottaa veistosta vastaan koska se toisi hänelle varmasti kaikenlaista huonoa onnea. Mutta Giuseppe ei tytärtään uskonut vaan vaati tätä ottamaan lahjan vastaan ja sanoi sen tuovan hänelle hyvää onnea ja vievän Netan henkisesti valoon.
Lahjan vastaanotettuaan Netta kuitenkin vielä sanoi:
“Isä nyt kun pakotat minut ottamaan vastaan lahjan, joka edustaa pahuutta ja julmuutta. Niin jos minulle jotain tulee sattumaan siitä voit silloin syyttää vain itseäsi.”
Yhden kerrotun version mukaan, kun Netta löydettiin, hänen kädessään oli ollut eräs kirja sellaisesta kohtaa auki, jossa käsiteltiin Osirikseen liittyviä myyttejä. Hänen kuolleet silmänsä kerrotaan jääneen tuijottamaan aivan kuin jotakin ilmestystä.
Toimittaja Elizabeth Meville on maininnut artikkelissaan The Strange Death of Netta Fornario että isänsä Guiseppe oli tuntenut erikoisen pistävän tunteen sydämessään kaksi päivää ennen tyttärensä ruumiin löytämistä, eli samoihin aikoihin kun Netta oli kohdannut kuolemansa. Myös osana tätä mysteeriä on että minkä takia ennen kuolemaansa Giuseppe Fornario antoi samanlaisen Osiris-patsaan lahjaksi yhdysvaltalaiselle kardinaalille nimeltään Francis Spellman.
Jos tänä päivänä asiat mitä Netta kirjoitti Ionalla olisi luettavissa, ehkä olisimme paljon viisaampia. Emme ainoastaan Netta Fornarion tarinasta, vaan myös kaikesta siitä mitä maailman eri henkisillä rinnakkaisulottuvuuksilla tapahtuu.
Uni ja kuolema voi olla jossain toisessa ulottuvuudessa sama asia keskenään ja toisella eri. Ikuisen unen ja kuoleman ero on usein häilyvä.
Itse tämän tekstin kirjoittajana ja Netta Fornarion elämää tutkittuani. Olen tutkinut hänen tarinaansa niin monelta kantilta että nuo tutkimusmatkat ovat vieneet minut aina skotlantiin ja Ionalle asti. Siellä ollessani ja vuorokausia nummilla vaellettuani väsymiseen asti, mieleni matkusti 1920-luvulle ja Ionan henkisiin ulottuvuuksiin asti. Konkreettisesti tunsin Netan läsnäolon, havahduin siihen että entäs jos Netta jossain transsimaisessa tilassa olisikin jo matkannut mielensä sisällä toisiin ulottuvuuksiin jonne Ionalta on vuosisatoja ollut helpompi päästä kuin monesta muusta paikasta. Hän oli mahdollisesti uskonut oppimiensa näkemyksien takia että toisiin maailmoihin siirtyminen on puhtaimmillaan ihmisen ollessa ilman vaatteita ja sitten kun mieli oli jo siirtynyt sinne muualle, marraskuun kylmyys vaelsi hänen fyysiseen kehoonsa. Raapimajäljet saattoivat olla tulleet siitä kun hän on vimmatusti yrittänyt saada kehossaan veren kiertämään.
Transsitila mihin Netan mieli on mennyt mahdollisesti jo joitakin aikoja ennen fyysistä kuolemaa. Saattaa olla hieman samanlainen kuin tiibetiläisessä kulttuurissa on käsite Tukdam jossa mielen saa matkustamaan ruumiista pois meditoimalla ennen ruumiin fyysistä kuolemaa. Samalla ruumis eräällä lailla kuin pysähtyy tälle meidän tasollemme tai ei reagoi minkäänlaisiin kuoleman mukana tulleisiin muutoksiin: ei mätäne tai ala hajoamaan, niin kuin se normaalisti käyttäytyisi, vaan kuihtuu pikku hiljaa.
H.P. Lovecraft, joka määritellään fiktiiviseksi kirjailijaksi, mainitsee novellissaan, kuinka surullisen kuuluisa syyrialainen mystikko ja kirjailija Abdul Alhazerd, kirjansa Necromoniconin loppuun saattaessaan päätyi keskelle Damaskoksen keskusaukiota, näkymättömän entiteetin raatelemaksi. Kuinka paljon siitä Lovecraft kehitteli päässään ja kuinka paljon siitä on todellisten tapahtumien inspiroima? Se on uskon kysymys, jota jokainen meistä voi tahoillaan miettiä. Nämä ovat näitä ikuisia elämän kysymyksiä?
Comments